Tuto kaatoi Ässät Nuorten SM-liigan avauksessa – onnistunut ylivoimapelaaminen turkulaisten voiton avaimena

TS/Jori Liimatainen
Tuton A-nuoret avasivat SM-liigakauden keskiviikkona voitokkaasti Porin Ässien kustannuksella.
Tuton A-nuoret avasivat SM-liigakauden keskiviikkona voitokkaasti Porin Ässien kustannuksella.

Tuto–Ässät 4–2

Joonas Jussila

Toista kauttaan jääkiekon Nuorten SM-liigassa pelaava Tuto aloitti urakkansa keskiviikkona pyörähtäneessä 34 ottelun alkusarjassa voitokkaasti, kun turkulaiset kaatoivat Kupittaan jäähallissa Porin Ässät maalein 4–2.

Rikkonaisen ja jäähyjen sävyttämän ottelun maaleista neljä syntyi ylivoimalla. Tuto onnistui maalinteossa laajalla rintamalla, sillä kaikki osumat merkittiin eri miehille.

– Olen tyytyväinen pisteisiin, mutta en kuitenkaan siihen miten pelasimme. Eka erä oli hyvä, toisessa hölmöilimme turhia jäähyjä ja kolmannessa pelirytmi oli kateissa. Viime kaudella kotivoitot olivat alkukaudella tiukassa, joten tämä oli tietysti hyvä alku siihen nähden, Tuton päävalmentaja Elmo Aittola kertasi.

Tuto siirtyi johtoon seitsemän minuutin kohdalla, kun ykkösketjun keskushyökkääjä Roope Kallion vasemmalta laidalta ampuma tarkka rannelaukaus painui ohi Ässät-vahti Kasperi Kotkaniemen.

Jatkossa isäntien peliä sekoittivat jäähyt, mutta sama ongelma vaivasi erän loppuvaiheessa myös Ässiä. Tuto pöllyttikin maaliverkkoja 17. minuutin pelin jälkeen kahdesti 20 sekunnin sisään ylivoimalla, kun ensin Timi Lehti laukoi kahden miehen ylivoimalla isäntien 2–0-osuman ja heti perään Nicolas Neznik sai jatkaa Valtteri Virtasen namupassin lähietäisyydeltä tyhjään maaliin.

Kakkoserän alkuun turkulaiset onnistuivat jälleen ylivoimalla, kun Niko Torikan lyöntilaukaus painui pienestä kulmasta ohi haparoiden torjuneen Kiviniemen.

Ässien avausosuma puolestaan syntyi Tuton pelatessa alivoimalla Aleksi Varttisen komealla lämärillä ylänurkkaan.

Selvästi siistimmässä ja nopeampitempoisessa päätöserässä porilaisvieraat maalasivat vielä kertaalleen Eemil Kuparisen onnistuttua kaventamaan loppuluvuiksi 4–2, kun pelikellossa oli 50 minuuttia. Todellista loppukiriä patapaidat eivät kuitenkaan saaneet enää aikaan.

– Olemme panostaneet erikoistilannepelaamiseen, ja tänään niin yli- kuin alivoimakin toimi mallikkaasti. Se oli tänään voittomme avain, Aittola analysoi.

TPS:n avaus Nuorten SM-liigassa oli niin ikään mallikas, kun joukkue haki pisteet 5–2-voitolla Tampereelta Tapparan vieraana.

Tiivistahtinen alkusarja jatkuu seuraavaksi jo perjantaina, kun Tuto matkaa kirvesrintojen vieraaksi Hakametsään. TPS ja Tuto pelaavat puolestaan vastakkain lauantaina Turkuhallissa.

– Tappara kuuluu mielestäni koko sarjan kärkiporukoihin, ja TPS on aina TPS. Tässä vaiheessa kun Mestis ja Liiga eivät ole vielä käynnistyneet, voi sieltä tulla tavallista kovempaakin seppää vastaan, Aittola tuumi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.