Pitkä, mutta erittäin antoisa Vaihto

Reilu viikko sitten minulla oli kunnia päästä näkemään ensimmäisten joukossa Hyperfocuksen tuottama dokumenttielokuva Pitkä Vaihto.

Niille, jotka eivät vielä tiedä, elokuvassa seurataan paimiolaisen Haka Hockeyn viime kautta II-divisioonassa, jonka lisäksi elokuva kertoo useamman joukkueen pelaajan tarinaa jääkiekossa sekä myös kertoo joukkueen synnystä.

Minulla on tapana innostua asioista joskus liikaakin, joten omien kiireideni lisäksi halusin myös elokuvan nähtyäni antaa ajatusteni hautua hetken aikaa. Lisäksi halusin välttää liikaa hehkutusta, sillä tarina on minulle tuttu ja olen myös työni kautta saanut tutustua hieman elokuvassa nähtäviin hahmoihin.

Silti, mitä enemmän näkemääni pohdin, sitä vakuuttuneempi olen, että kyseessä on paitsi erittäin onnistunut jääkiekkoaiheinen elokuva, se on myös kulttuuriteko.

Pelkästään jo toteutustapa, joka avaa katsojalle jääkiekkojoukkueen pyhimmät paikat, eli pukukopin ja bussin, tuo pelin ja pelaajat useamman askeleen lähemmäksi yleisöä. Vaikka näky onkin paljolti sitä, mitä moni varmasti osaakin odottaa, niin Pitkä Vaihto tarjoaa katsojalle luonnollisen ja Suomessa ennenäkemättömän ”kärpäsenä katossa”-hetken. Koppitunnelmaan on helppo hypätä mukaan myös kankaan toiselta puolelta. Hersyvät herjat lentävät ja niitä seuraava nauru tarttuu helposti.

Toinen merkittävä samaistumispinta on universaalimpaa luokkaa, sillä yksi elokuvan kantava teema on myös sen päähenkilöiden unelmat, niiden toteutuminen tai toteutumatta jääminen syystä tai toisesta.

Minullakin oli omat jääkiekkounelmani. Halusin maalivahdiksi. Ihailin Jouni Rokamaa , Patrick Roy’ta ja maalivahtina pelannutta veljeäni Mikaa , jonka jalanjäljissä halusin kulkea ja joka myös yritti parhaansa mukaan opettaa minulle pelipaikan saloja. En kuitenkaan halunnut tarpeeksi, että olisin voinut rakentaa omaa tarinaani edes vähää alusta. Rakastin pelaamista, mutta vihasin harjoittelua. Silloin on vaikea saavuttaa yhtään mitään. Siitä huolimatta huomasin tarinoita kuunnellessani ja koppielämää seuratessani ajattelevani, että tuota se olisi ehkä voinut olla.

Mutta nämä ovat sivujuonteita elokuvan suurimman viestin alla. Kaikesta huomasi, etteivät pelaajat olleet mukavuusalueellaan, kun tarina kääntyi kohti sitä pistettä, jolloin ura kääntyi väärään suuntaan. Kokemukset ovat olleet taatusti kivuliaita. Elokuvan suuruus tulee esiin siinä, etteivät sen tarinat ole katkeria. Ne ovat toteavia ja jokainen pelaajista on hyväksynyt tosiasiat, käsitellyt pettymykset ja siirtynyt eteenpäin. Toki pieni pilkahdus niistä haaveista vielä on elossa, mutta pelaajat pystyvät nauttimaan nykyhetkestä ja mikä hienointa, rakkaus lajiin on se voima, joka vie kaukalossa eteenpäin.

Lähdin teatterista hyvällä mielellä, koska elokuvan suhde lajiin oli niin vilpittömän rakastava, mutten silti ollut heti täysin varma, miten elokuvaan suhtautuisin. Aluksi ajattelin, että epäonnistuiko dokumentti luomaan tarpeeksi syvää suhdetta katsojan ja päähenkilöiden välille, koska heitä oli niin monta. 73 minuuttia kuitenkin antaa tiukahkot raamit, mikäli jotakuta aiotaan syvällisemmin käsitellä.

Tämä ajatus vaivasi kelpo kotvan, kunnes oivalsin, että elokuvan todellinen päähenkilö on jääkiekko itse. Pitkä Vaihto onnistuu tuomaan yhteen niin monta asiaa. Se seuraa joukkueen arkea. Se on paikalla voiton ja tappion hetkellä. Se osoittaa miten erilaisista persoonista joukkue koostuu ja miten samanlaisia he lopulta ovat. Se kertoo miten jääkiekko ottaa paljon, mutta miten se antaa aina vielä enemmän. Peleihin voi ottaa etäisyyttä, mutta se nuorena syttynyt kipinä tuo takaisin lajin pariin kerta toisensa jälkeen.

Se kertoo myös, että jääkiekko merkitsee pelin ollessa kuumimmillaan aivan kaikkea. Siinä hetkessä se on elämää ja kuolemaa suurempaa katsojia myöten jokaiselle, joka antautuu pelin vietäväksi. Mutta Pitkä Vaihto sanoo myös sen ääneen, ettei jääkiekko elämän isossa kuvassa lopulta ole yhtään sen suurempaa kuin on.

Se on vain jääkiekkoa.

Se on seikka, joka meidän jokaisen kiekkoa seuraavan pitäisi muistaa. Miksi ihmeessä otamme kaiken jääkiekkoon liittyvän niin haudanvakavasti? Miksi kaikesta pitää nousta kohu? Miksi on niin paljon helpompaa nostaa esiin jokin asia mikä on pielessä?

En tarkoita, että pitäisi kritiikittömästi vain sohia menemään, kun kaikki on niin kivaa ja pehmoista, vaan sitä, että liian monta kertaa kaikki tyrmätään jo etukäteen.

”Ei mitään käyttöä.” ”Ei tosta mitään taas tule.”

Tässä asennoitumisessa teemme sen ratkaisevan virheen. Jääkiekon tulee olla hauskaa. Siitä tulisi nauttia. Niin jokaisen pelaajan, valmentajan, tuomarin, toimitsijan, jääkonekuskin, toimittajan kuin tietysti katsojankin. Ei ole mitään järkeä olla tekemisissä jääkiekon kanssa ellei siitä nauti vähääkään.

Tee itsellesi palvelus ja käy katsomassa Pitkä Vaihto. Toivottavasti se antaa sinulle saman kuin minulle. Tämän elokuvan katsomisen jälkeen jääkiekko on ollut taas entistä hauskempaa ja on ollut myös entistä helpompaa huomata ne positiiviset asiat, joita kentällä tapahtuu.

 

Pitkä Vaihto esitetään tänään HK Areenalla ennen TPS-Sport ottelun alkua. Näytös alkaa klo 17:10 ja paikalla ovat Marko Mäkinen , Timo Nummelin ja Tommi Elomo . Lisätietoa elokuvasta ja muista näytöksistä löytyy Hyperfocuksen nettisivuilta .