F1

Toro Rosso tyrkyllä Hondan leiriin

Tänä vuonna hyvin Ferrarin viime kauden moottoriversiolla pärjännyt Toro Rosso on vahva ehdokas siirtymään jatkossa Hondan leiriin.

F1-moguli Bernie Ecclestone teki Venäjän Grand Prix -viikonloppuna tiettäväksi, että Hondan täytyy jatkossa sääntöjen puitteissa toimittaa voimanlähteensä muillekin kuin McLarenille.

– Viime vuonna Honda oli uusi tulokas, ja annoimme heille erityisoikeuden varustaa vain yksi talli, mutta sääntöjen mukaan kaikilla rakentajilla täytyy olla valmiudet toimittaa moottorit kolmelle tallille. Niin on myös Hondan tehtävä. Heidän ongelmansa oli allekirijoittaa erikoinen yksinoikeussopimus McLarenin kanssa, joten heidän on selvitettävä se omatoimisesti, Ecclestone totesi.

Toro Rosso on jo kysellyt Hondan moottoreita viime kauden puolivälissä, kun selvisi, että talli ei pystynyt jatkamaan Renaultin leirissä. Silloin Honda ilmoitti, etteivät sen resurssit sillä hetkellä riittäneet kuin yhden tallin varustamiseen, jolloin Toro Rosso kääntyi Ferrarin puoleen.

Toro Rosson tavoitteena on kamppailla valmistajien MM-sarjan viitospaikasta, ja siihen se tarvitsee mahdollisimman kilpailukykyisen moottorisopimuksen. Kun Mercedekselle ja Renaultille ei ole asiaa, talli neuvottelee ensi vuodesta Hondan ja Ferrarin kanssa saadakseen ensi vuoden moottoripäivityksen käyttöönsä.

Tallipäällikkö Franz Tost on tehnyt kaikkensa taivuttaakseen Hondan johdon kolmivuotiseen sopimukseen Toro Rosson kanssa kausiksi 2017-20.

Kulissien takana on selvinnyt, että myös Red Bull ja Force India ovat lähestyneet Hondaa samoin tavoittein, mutta Toro Rosso sopii parhaiten japanilaissuunnitelmiin, kun pääpaino on yhteistyössä McLarenin menestymiseksi.

Turun Sanomat, Lissabon

LUIS VASCONCELOS