F1

Bottas odottaa Bahrainin näyttävän Williamsin suunnan

Suomen Valtteri Bottas Australiassa 18. maaliskuuta. EPA/Diego Azubel
Suomen Valtteri Bottas Australiassa 18. maaliskuuta. EPA/Diego Azubel

Valtteri Bottas odottaa Bahrainin Grand Prix -viikonlopun kertovan, mikä on Williams-tallin todellinen asema kilpailijoihinsa nähden.

Australiassa Bottas jäi epäonnistuneen aika-ajon jälkeen kahdeksanneksi, tallitoveri Felipe Massa oli viides.

– Taistelusta tulee varmasti hyvin tasainen. Toro Rossot ja Red Bullit olivat hyvin nopeita Melbournessa. Ferrari ja Mercedes olivat ulottumattomissamme, Bottas totesi.

– Tämä on normaalimpi kilparata, joten näemme paremmin, että missä todella olemme suhteessa muihin. On mielenkiintoista nähdä mihin päädymme, jos viikonloppu sujuu puhtaasti.

Viime kaudella Williams oli valmistajien MM-sarjassa kolmas ja talvitestien jälkeen tallissa oltiin luottavaisia sen suhteen, että autoa on parannettu merkittävästi sen heikoilla osa-alueilla.

– Uskon edelleen siihen, olemme vahvempia hitaissa ja keskinopeissa mutkissa kuin viime vuonna. Kaikki ovat kuitenkin parantaneet ja jotkut ovat tehneet isompia hyppäyksiä kuin me, se on fakta. Nyt meidän täytyy kehittää autoa lisää.

Vuosi sitten Bottas oli Bahrainissa neljäs. Hän uskoo, että pitkistä suorista ja tiukoista jarrutuksista koostuva rata sopii FW38-autolle varsin hyvin.

– Tällä radalla moottoritehoilla on merkitystä, joten paperilla tämän pitäisi olla meille hyvä rata.

Turun Sanomat, Manama

STT