Golfari Korhonen kesti kärkikymmenikössä Australiassa
Mikko Korhonen tarvitsi golfin Euroopan-kiertueen kilpailun päätöskierrokseen 72 lyöntiä sunnuntaina Perthissä Australiassa, mutta säilytti asemansa kilpailun kärkikymmenikössä. Korhonen sijoittui 279 lyönnin ja yhdeksän alle parin tuloksella jaetulle yhdeksännelle sijalle.
Korhonen ylsi Euroopan-kiertueella kahdeksatta kertaa kymmenen parhaan joukkoon.
Hän pelasi Perthin par-72-radalla kierrokset 71, 70, 66 ja 72 lyönnillä. Päätöspäivänä hän teki neljä birdieä, joiden lomaan lipsahti kaksi bogia ja yksi tupla. Hän oli kierroksella parhaimmillaan kolme alle parin vauhdissa, mutta loppu sujui vaikeasti.
– Tosi hyvä fiilis, vaikka loppu jätti toivomisen varaa. Oli kiva olla pelaamassa hyvistä sijoista. Pidin itseni kasassa ja 16:nnen reiän tupla oli vain missi väärään paikkaan, Korhonen kertoi tiedotteessaan.
TS–STT