F1

Räikkönen siirtyi ultra-aikaan

Kimi Räikkönen Montmelossa. epa/ ANDREU DALMAU
Kimi Räikkönen Montmelossa. epa/ ANDREU DALMAU

Kimi Räikkönen kokeili ensi kertaa urallaan Pirellin uutta ultrapehmeää rengasta talvitestien ensimmäisen jakson päätöspäivänä torstaina.

Juuri ennen lounastaukoa tehty veto toi aamujakson ylivoimaisen kärkiajan 1.23,477. Pehmeillä renkailla Kimin paras aika oli 1.24,460.

Räikkönen oli ainoa ultrapehmeitä torstain aamujaksolla kokeillut kuljettaja.

Tallikaveri Sebastian Vettel otti tiistaina puoliltapäivin tuntumaa ultrapehmeään seokseen, ja oli silloin 0,667 sekuntia nopeampi kuin Räikkönen nyt. Myös tiistaina ultrapehmeillä aikansa tehnyttä Red Bullin Daniel Ricciardoa Räikkönen oli 0,048 sekuntia nopeampi.

Olosuhteet olivat luonnollisesti erilaiset, joten aikojen vertailu on turhaa.

Räikköseltä toinen testipäivä on sujunut suuremmitta ongelmitta. Aamujaksolla Ferrarin suomalaiskuski ajoi 55 kierrosta.

Toiseksi nopeimman ajan kirjautti Renaultin Kevin Magnussen, joka pehmeillä renkailla jäi 1,786 sekuntia Räikkösen kärkituloksesta.

Maailmanmestari Lewis Hamilton päätti oman testijaksonsa ajamalla taas massiiviset 98 kierrosta. Iltapäivällä Mercedeksen töitä jatkaa Nico Rosberg.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

McLaren-Hondalle tuli teknisiä pulmia jo toisena perättäisenä päivänä. Fernando Alonso ajamiset aamujaksolla jäivät kolmeen kokeilukierrokseen, kun hydraulinen vuoto vaati taas pitkää remonttia.

Turun Sanomat, Montmelo

HEIKKI KULTA

Nopeimmat kierrosajat lounastaukoon mennessä:

1. Kimi Räikkönen Ferrari SF16-H 1.23,477 - 58 kierrosta

2. Kevin Magnussen Renault RS16 –1,786 (1.25,263) - 67 kierrosta

3. Max Verstappen Toro Rosso STR11 –1,916 (1.25,393) - 75 kierrosta

4. Daniil Kvjat Red Bull RB12 –2,423 (1.25,900) - 57 kierrosta

5. Felipe Nasr Sauber (vanha) –2,576 (1.26,053) - 50 kierrosta

6. Lewis Hamilton Mercedes W07 Hybrid –2,818 (1.26,295) - 98 kierrosta

7. Alfonso Celis Jr Force India VJM09 –3,398 (1.26,875) - 35 kierrosta

8. Rio Haryanto Manor MRT05 –4,789 (1.28,266) - 43 kierrosta

9. Felipe Massa Williams FW38 –5,207 (1.28,684) - 33 kierrosta

10. Esteban Gutierrez Haas VF-16 –5,611 (1.29,088) - 26 kierrosta

11. Fernando Alonso McLaren MP4-31 ei aikaa - 3 kierrosta