Urheilu

Yhdysvallat menetti naisten viestissä parhaan maan aseman

Francena McCorory näkee arvattavasti monet kerrat painajaista Pekingin MM-kisojen pitkästä viestistä. Hän toi naisten 4x400 metrin kilpailussa Yhdysvaltain joukkueen ensimmäisenä loppusuoralle, mutta Jamaikan Novlene Williams-Mills rynnisti viimeisillä metreillä edelle ja jätti voittajasuosikin hopealle.

McCororyn kangistuminen merkitsi viestijoukkueelle hopeaa ja pudotti samalla Yhdysvallat mitalitaulukossa kolmanneksi.

- Nämä ovat tilanteita, jossa urheilijalta täytyy löytyä mestarin sydän, Williams-Mills tiivisti kaksinkamppailun.

McCorory ei heti tajunnut, mitä kaikkea Yhdysvallat hävisi.

- Olen pettynyt hopeaan, mutta tämä motivoi meitä ensi vuoteen, McCorory sanoi.

Tappion päättyneen loppusuorakamppailun koko merkitys valkeni hänelle vasta myöhemmin.

Venäjä vajoaa, Kiina nousussa

Kenian voitti kestävyysjuoksijoiden voimin mitalitaulukon seitsemällä kultamitalilla, kuudella hopealla ja kolmella pronssilla. Mitaleita kertyi yhteensä kuusitoista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jamaikan pikajuoksijat paransivat vauhtiaan sen verran, että se nousi mitaleissa toiseksi kuudella kullalla, kahdella hopealla ja kolmella pronssilla.

Yhdysvaltain mitalisaalis tipahti edelliskisojen 25:stä 18:aan. Joukkue saalisti arvometallia edelleen ahneimmin, mutta mestaruuksia kertyi vain kuusi.

Pahiten maiden välisessä kilpailussa romahti Venäjä. Se voitti Moskovan 2013 kisoissa mitalitaulukon seitsemällä mestaruudella ja 17 mitalilla. Pekingin saalis oli ujo, kaksi mestaruutta ja neljä mitalia.

Kiina on nousemassa vauhdilla yleisurheilun mahtimaaksi. Se saavutti kotiyleisön riemuksi mestaruuden, seitsemän hopeaa ja pronssin.

Kiinan mitalisaalis kasvoi päätöspäivänä mukavasti seitsemästä yhdeksään, ja tunnelma Pekingin Linnunpesä-stadionilla nousi sopivasti kohti MM-kisojen loppujuhlallisuuksia.

Isännät pääsivät lähelle mestaruutta sekä naisten keihäässä että miesten korkeushypyssä, mutta mestaruudet menivät lopulta Saksan Kathrina Molitorille ja Kanada Derek Drouinille.