Lehtonen ja Lahti panivat amerikkalaiset tähdet tiukille
Pari Riikka Lehtonen ja Taru Lahti oli yhdeksäs beach volley -turnauksessa Olsztynissa Puolassa perjantaina. Suomalaiset hävisivät toisella pudotuskierroksella yhdysvaltalaisille Kerri Walshille ja April Rossille erin 1-2.
- Alku oli hyvää meiltä. Peli kulki ja saimme paljon torjunta-puolustuksia. Toisessa ja kolmannessa erässä sideout ei enää kuollut riittävällä prosentilla. Toki jenkit puolustivat hyvin ja tekivät niistä pisteet. Silti taistelimme joka pallosta, ja fiilis kentällä oli kaiken aikaa positiivinen, Lahti arvioi.
Olympialaisten mitalinvoittajat Walsh ja Ross kukistivat suomalaiset 19-21, 21-18, 15-10.
Walsh on voittanut kultaa kolmissa viime olympiakisoissa yhdessä Misty Mayn kanssa. Rossilla on olympiahopeaa ja maailmanmestaruus.
Suomalaisten olympiakarsintaurakka jatkuu ensi viikonloppuna Kreikassa pelattavassa Continental Cupissa, jossa Suomesta pelaavat myös Essi Hasu ja Anniina Parkkinen.