Pekingin yleisurheilun MM-kisat

Schippers nousi viime metreillä mestariksi

Dafne Schippers ohitti Jamaikan Elaine Thompsonin vasta viimeisillä askelilla. Kuva: Epa
Dafne Schippers ohitti Jamaikan Elaine Thompsonin vasta viimeisillä askelilla. Kuva: Epa

Yhdysvaltalaisen Allyson Felixin päätös juosta Pekingin MM-kisoissa vain ratakierros oli viisas. Felix sai uransa 15. MM-tason arvokisamestaruuden, eikä hänen tarvinnut katsella hollantilaisen Dafne Schippersin loittonevaa selkää 200 metrin loppukilpailussa.

Schippers ja Jamaikan Elaine Thompson järjestivät perjantain finaalissa odottamattomalla tavalla draamaa Linnunpesään.

Thompson karkasi ahneesti karkuun ennen kuin Schippers alkoi saada häntä kiinni. Johtoon Schippers pääsi vasta viimeisillä horjuvilla askeleillaan ja pysäytti kellon aikaan 21,63.

– Ajattelin ensimmäiseksi, että kello on rikki. En voinut uskoa sitä todeksi, Schippers kertoi.

Thompsonin lisäksi Schippers ohitti juoksullaan DDR:ää edustaneet Marita Kochin ja Heike Drechslerin. Hän otti heiltä ikivanhan Euroopan ennätyksen nimiinsä ja nousi kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi.

Edelle jäivät vain ME-juoksija Florence Griffith-Joyner ja Marion Jones. Molempiin on liitetty dopingleima, mutta siihen Schippers ei ottannut kantaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Voin sanoa vain sen, että minä olen puhdas, Schippers sivuutti asian.

Schippers ei innostunut puhumaan myöskään ihonväristä.

– En ajattele, että ihonvärillä tai eurooppalaisuudella olisi merkitystä.

Hymy vaihtui kyyneliin

Haastattelualueella Schippers ei tahtonut millään saada hymyä kasvoiltaan. Tunteet alkoivat kuitenkin herkistyä, kun hän sai onnitteluhalauksen valmentaja Bart Bennemalta.

Valmentajan sylissä kyyneleet valuivat Schippersin poskille.

– Olen niin iloinen, tyytyväinen ja onnellinen, että tätä on vaikea ymmärtää, Schippers selitti kyyneliään.

– Myös loppuaika on aivan käsittämätön.

Thompsonin vauhti riitti loppuaikaan 21,66 ja kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. Kolminkertainen olympiavoittaja Veronica Campbell-Brown piristyi vielä 33-vuotiaana alle 22 sekunnin ajallaan 21,97 ja sijoittui kolmanneksi.

Schippers, 23, sijoittui Moskovan 2013 MM-kisojen 7-ottelussa kolmanneksi. Viime vuonna hän keskittyi vain pikamatkoihin ja voitti Zürichin EM-kisoissa 100 ja 200 metrin mestaruudet.

Pekingin MM-kisojjen 100 metrillä Schippers sijoittui ennätyksellään 10,81 toiseksi.

TS–STT