Anne-Mari Hyryläinen hakee maratonilla rajojaan
Anne-Mari Hyryläinen on kohdannut vakavampiakin haasteita kuin Pekingin MM-kisojen tasaisen maratonreitin. Hän on muun muassa kiivennyt Mount Everestin ja kolmen muun kasitonnisen vuoren huipulle.
Yli 8 000 metriin kiipeäminen on tyypillisesti noin kahden kuukauden urakka. Maratonista Hyryläinen selviää reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa. Kiipeilyssä päivätaipaleet ovat lyhyitä mutta vähähappisessa ilmassa kuitenkin raskaita.
Kiipeilyssä kyse ei ole kuitenkaan huippu-urheilusta vaan seikkailusta, jossa pitää kaikin keinoin varmistaa turvallinen maaliin pääsy.
– Maraton, Hyryläinen rankkaa ykköshaasteen sen rasitusten perusteella.
Vertailu ei ole kuitenkaan yhteismitallista. Maratonista hän toipuu kolmessa viikossa kilpailukuntoon. 10–15 minuutin piipahdus kasitonnisen huipulla vaatii parin kuukauden palautumisen normaaliin juoksukuntoon.
– On kuluttavaa olla vuoristossa pitkään. Kehosta palaa lihasta, eikä jäljelle jää kuin luuta, nahkaa ja läskit. Sen takia palautuminenkin ottaa aikansa.
– Minulla pitää aina olla määränpää, Dubaissa asuva Hyryläinen kuvaa itseään.
Mount Everestin jälkeen vuonna 2010 hän siirsi tavoitteensa huippu-urheiluun. Hän aloitti aiempaa systemaattisemman ja tauottoman maratonharjoittelun.
Arvokisatavoitteensa Hyryläinen asetti pari vuotta sitten, kun hän sai valmentajakseen Keniassa asuvan Simo Wannaksen. Ensimmäinen yritys epäonnistui, kun hän jäi viime vuonna vajaan minuutin Zürichin EM-kisojen aikarajasta.
Hyryläinen sanoo, että hänen elämänsä punainen lanka on omien rajojen hakeminen ja testaaminen. Punainen lanka vei loogisesti hänet Kiinaan.
– Päätin yrittää uudestaan, ja täällä ollaan, Pekingin MM-maratonilla.
Kilpailu juostaan kisojen päätöspäivänä sunnuntaina. Startti on aamuyöllä kello 2.30 Suomen aikaa.
Hyryläinen on kaikin tavoin valmis kilpailuun. Taktiikassaan hän voi noudattaa vaikkapa Mount Everestin huipulla käymisen filosofiaa.
– Tunne huipulla on hieno ja upea. Tulee tippa silmään. Siellä on kuitenkin muistettava, että matka on vasta puolivälissä, Hyryläinen huomauttaa.
– Makea tunne tulee vasta perusleirissä, kun huipulta on tultu alas.
MM-maratonilla on luvassa samanlaisia kokemuksia. Kilpaileminen maailman parhaita maratoonareita vastaan Kiinan pääkaupungissa on varmasti ikimuistoinen kokemus. Samalla omat rajat löytyvät ja loppumatkasta tulevat myös testatuksi.
Palkinto on vasta maalissa.
– Sieltä pitää tulla myös takaisin, Hyryläinen sanoo kasitonniselle yltämisestä – ja saman voi sanoa myös maratonista.
Hyryläinen on valmis myös helteeseen ja aikaiseen starttiin.
– Olen asunut ja harjoitellut seitsemän vuoden ajan Dubain lämmössä. Luotan siihen, että kehoni on tässä ajassa oppinut lämmönsäätelyn, Hyryläinen laskee.
– Lämpötilan takia kilpailut järjestetään siellä aikaisin aamulla, ja olen myös tottunut harjoittelemaan aamutuimaan.
Pekingin reitti on vuorikiipeilijälle outo, hyvin tasainen. Senkään ei pitäisi häiritä Pekingin kisojen viimeistä suomalaisurheilijaa.
– Reitti on hyvä. Pidän tasaisesta maratonreitistä, äärimmäisyyksiin mieltynyt Hyryläinen yllättää.
TS–STT