Urheilu

Japani saksi Tokion olympiastadionin kustannuksia roimasti

Japanin hallitus ja Tokion kaupunki ovat riidelleet rakennushankkeen rahoituksesta. Kuvassa taiteilijan näkemys alkuperäissuunnitelman mukaisesta stadionista. Kuva: AFP
Japanin hallitus ja Tokion kaupunki ovat riidelleet rakennushankkeen rahoituksesta. Kuvassa taiteilijan näkemys alkuperäissuunnitelman mukaisesta stadionista. Kuva: AFP

Tokion vuoden 2020 kesäolympiastadionia ei rakenneta alkuperäisen pömpöösin suunnitelman mukaan, vaan peräti 42 prosenttia kaavailtua halvemmalla. Rakennusbudjetti on nyt noin 1,1 miljardia euroa aiemman kahden miljardin sijaan.

Japanin hallitus vahvisti suunnitelmamuutokset perjantaina. Paisuneet kuluarviot olivat aiemmin herättäneet laajaa suuttumusta.

Pääministeri Shinzo Aben mukaan stadionsuunnitelma on tehty urheilijoiden tarpeet edellä. Katsojakapasiteettia pienennettiin 4 000:lla, ja muun muassa katsomoon asennettavista ilmastointilaitteista luovutaan. Istumapaikkoja on nykysuunnitelman mukaan 68 000:lle, mutta laajennusvaraa on 12 000 paikan verran, jos Japani järjestää tulevaisuudessa jalkapallon MM-kisat.

Stadionin pitää olla valmis viimeistään huhtikuussa 2020, mutta hallitus toivoo rakennuttajaehdokkailta, että tavoitteeksi asetetaan saman vuoden tammikuu.

TS–STT