Saksan ulosajosta toipuva Suvanto ajaa VIP-autoa Turun SM-rallissa
Elokuun alkupuolella Saksassa ajettu Adac Opel Rallye Cupin neljäs osakilpailu päättyi Laura Suvannon ja kartanlukija Reeta Hämäläisen osalta rajuun ulosajoon, kun tyttökaksikko törmäsi puuhun. Siitä törmäyksestä seurasi sairauslomaa sekä kilpailutaukoa.
Kuljettaja Suvanto on jo kuntoutumassa, mutta kartanlukija Hämäläinen on vielä toipilaana ja joutuu odottamaan pääsyä takaisin kilpa-autoon.
– Sairauslomani päättyy perjantaina, kun murtuneet jalkaterät ovat jo hyvin parantuneet. Reetan selkänikaman vamma vaatii pidemmän huilin, mutta meidän molempien tahtotila on sellainen, että lokakuussa pääsisimme osallistumaan Opel-sarjan viimeiseen osakilpailuun, Suvanto kertoi.
– Henkiselle puolelle tuli kolhuja, kun joudumme jäämään kahdesta sarjan osakilpailusta pois. Niistä toinen olisi ollut Saksan MM-ralli. Mitään pelkotiloja ei meille ulosajosta jäänyt.
– Lauantaina pääsen jo osallistumaan kotikisaani eli Turun SM-ralliin VIP-auton kuljettajana. Se onkin sopivan kevyt ja mukava paluu ralliauton rattiin, kun ei sentään tarvitse mitenkään verenmaku suussa painaa menemään, Suvanto lohkaisi.
Saksassa sattunut ulosajo osui Suvannon ja Hämäläisen kohdalle rallin toisella erikoiskokeella, jonne kaksikko lähti hyvillä fiiliksillä onnistuneen avauspätkän jäljiltä.
– Se toinen EK oli isoa ja nopeaa tietä. Ulosajopaikkaa edelsi pieni nyppy, jonka jälkeen ollut asfalttimutka oli liukkaan hiekan peitossa. Tilanteessa en päässyt ollenkaan pidolle, ja oli meillä siihen kohtaan vauhtiakin liikaa. Mentiin lähes kuin viivoittimella kohti mutkan ulkojättöä ja osuttiin satasen vauhdista keskelle puuta, kertasi Suvanto vielä rajua kolariaan.
Turun Sanomat, Turku