Kiira Korpi siirtyy ammattilaiseksi
Taitoluistelija Kiira Korpi on päättänyt lopettaa huippu-urheilijan uransa. Korpi vahvisti päätöksensä tiedotustilaisuudessaan ja kertoi jatkavansa uraansa näytösluistelijana.
26-vuotias Korpi on viime vuosina kärsinyt sitkeistä loukkaantumisista. Esimerkiksi kausi 2013–14 jäi häneltä kokonaan väliin.
Hän kertoi, että palo kilpailuihin harjoittelemiseen hiipui kesällä. Korpi haluaa silti jatkaa luistelua esimerkiksi näytöksissä.
Korven uran komein saavutus oli EM-hopea vuonna 2012 Sheffieldissä. Hän saavutti myös kaksi EM-pronssia vuosina 2007 ja 2011. MM-kisoissa Korpi oli parhaimmillaan yhdeksäs ja olympialaisissa parhaaksi tulokseksi jäi Vancouverissa 2010 saavutettu yhdestoista tila.
TS