Keniaan kulta myös naisten esteistä
Hyvin Jepkemoi piti yllä Kenian mainiota vauhtia Pekingin MM-yleisurheilussa ja samalla myös maan hallintaa naisten 3 000 metrin estejuoksussa, kun hän rutisti loppusuoralla maailmanmestariksi. Kovan taistelun jälkeen taipuivat niin kisan suosikki Tunisian Habiba Ghribi kuin myös Saksan Gesa Krause.
Kenia otti kaksi vuotta sitten Moskovassa kaksoisvoiton naisten esteillä, mutta Jepkemoi jäi tuolloin kuudenneksi. Nyt 23-vuotias Jepkemoi onnistui kuitenkin tärkeimmällä hetkellä. Viimeiselle kierrokselle vahvasti lähtenyt Ghribi sen sijaan hyytyi loppuhetkillä, ja hän joutui tyytymään hopeaan.
Hopea on tullut turhankin tutuksi Ghribille, sillä oli kakkonen sekä Lontoon olympiaesteillä 2012 että Daegun MM-kisoissa 2011. Maalissa eroa oli 0,13 sekuntia Jepkemoin hyväksi. Saksan Krause hävisi hopean vain yhdellä sadasosasekunnilla.