UL: Kiira Korpi lopettaa urheilu-uransa
Urheilulehden mukaan Suomen taitoluistelun kärkinimiin 2000-luvulla kuulunut Kiira Korpi lopettaa huippu-urheilijan uransa. Korven odotetaan vahvistavan lopettamispäätöksensä tällä viikolla.
Korpi, 26, on viime vuosina kärsinyt sitkeistä loukkaantumisista. Esimerkiksi kausi 2013–14 jäi häneltä kokonaan väliin. Urheilulehden mukaan hänet nähdään jatkossa vain taitoluistelunäytöksissä.
Korven uran komein saavutus oli EM-hopea vuonna 2012 Sheffieldissä. Hän saavutti myös kaksi EM-pronssia vuosina 2007 ja 2011. MM-kisoissa Korpi oli parhaimmillaan yhdeksäs ja olympialaisissa parhaaksi tulokseksi jäi Vancouverissa 2010 saavutettu yhdestoista tila.
Korpi on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan yksi Suomen tunnetuimmista ja markkina-arvoltaan vetovoimaisimmista urheilijoista.
TS–STT