Eetu Vähäsöyrinki lopettaa kilpauransa 25-vuotiaana

Eetu Vähäsöyrinki poseeraa Falunissa helmikuussa 2015. Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Eetu Vähäsöyrinki poseeraa Falunissa helmikuussa 2015. Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Suomen yhdistetyn maajoukkueen vakiokalustoon vuosia kuulunut Eetu Vähäsöyrinki lopettaa kilpauransa. Vähäsöyrinki, 25, kertoo blogissaan päätöksen olleen vaikea.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni minulle tuli tunne, ettei rahkeeni riitä olympiavoittajaksi. Olen ihmisenä ”joko tai” -tyyppiä, Vähäsöyrinki kirjoittaa.

Vähäsöyrinki aikoo panostaa opintoihinsa, jotka hän aloitti vuosi sitten Lapin ammattikorkeakoulussa.

– Kaudella 2014–15 olin paikoitellen burnoutin partaalla, koulun ja huippu-urheilun sovittaminen oli minulle liikaa, etenkin urheilu kärsi liikaa. Aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt molempiin; tässä vaiheessa valintani on koulutus.

Vähäsöyringin maailmancup-uran paras henkilökohtainen kilpailusijoitus oli 22:s. Hän edusti Suomea kolmissa MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.