JYPin tuska helpotti, Lukko nousi sarjakärkeen

Jääkiekon hallitseva Suomen mestari JYP onnistui kauden viidennessä ottelussaan nappaamaan avauspisteensä. JYP kaatoi kotonaan HPK:n 3–0-lukemin.

JYPin avainpelaaja oli uransa avausmaalin laukonut tulokaspuolustaja Sami Vatanen. Tulevaisuuden lupaus syötti myös kotijoukkueen kolmannen maalin, jonka viimeisteli Antti Virtanen.

Lahdessa jatkuivat maalikarkelot. Edellisellä kierroksella TPS latoi peräti 10 kertaa kiekon lahtelaisverkkoon. Tällä kertaa Lukko iski seitsemän kertaa kiekon Pelicansin häkkiin ja vei pisteet numeroin 7–3. Raumalaisten tehokkain oli kovassa vireessä oleva Justin Morrison, joka nakutti tehot 2+1=3. Myös puolustaja Tommi Kovanen osui kahdesti. Voitolla Lukko nousi liigan piikkipaikalle.

Turussa TPS lähti maalin takaa-ajoasemassa päätöserään Bluesia vastaan. TPS onnistui nousemaan tasoihin, ja Ville Vahalahti laukoi voittomaalin pelin toiseksi viimeisellä minuutilla.

Tappara kävi Porissa hakemassa kauden toisen voittonsa. Kotijoukkue Ässät joutui taipumaan Tapparalle 1–4.