KuPS otti tärkeän vierasvoiton

Kuopion Palloseura osaa pelata Saviniemessä. Kesällä se kukisti MyPan, ja samoin kävi tänään jalkapalloliigan ottelussa. Nyt olivat numerot 1–2 (0–1). Voitolla kuopiolaisten tilanne liigassa helpottui jonkin verran samalla, kun pahimmat uhkaajat hävisivät ottelunsa.

MyPalla oli ottelussa vaikeaa. Pelillisesti vieraiden puolustus piti kotijoukkueiden hyökkäykset tiukassa puristuksessa ja kun MyPan kärkimiesten teho oli kadoksissa, ei ensi jaksolla vaarallisia paikkoja sitten ollutkaan. Lisäksi Antti Okkonen napautti kyynärpäällään toppari Olloa kasvoihin ja sai 37. minuutilla punaisen kortin.

Ottelu ratkesi heti toisen jakson alussa, kun vieraiden lahjakkuus Juho Karppinen iski 0–2 johdon läheltä. Sen jälkeen minuutin sisällä MyPalla oli kaksi tolppalaukausta (Votinov ja Huttunen), mutta maali (Ilari Äijälä) tuli vasta lopussa. Sen jälkeen hurja painostus ei tuonut kuitenkaan tasoitusta.

– Kyllähän tämä peli tiedettiin vaikeaksi ja itse vielä lisättiin sitä. Kaikki on niin pienestä kiinni (tolpat), eikä hurjasta paineestakaan ollut apua, tuumi MyPan valmentaja Janne Lindberg.