F1

Allison lupaa Räikkösen vielä lentävänkin

Kimi Räikkösen menoa Sepangissa 29. maaliskuuta. AFP\Mohd Rasfan

Ferrarin tekninen johtaja James Allison oli onnesta ymmärkäisenä, kun ensimmäinen hänen johdollaan syntynyt Ferrari voitti jo toisen kisansa.

Sebastian Vettel toi täysosuma-ajollaan täysosuman Ferrarille ja Kimi Räikkönen taisteli ennätysmäisen epäonnensa jälkeenkin lopulta kisassa neljänneksi, joka sivuaa hänen viime kauden parasta tulostaan Belgiassa.

Allison ylisti niin Vettelin kuin Räikkösen kisasuoritusta.

– Kummallakin oli fantastiset ajot tässä kisassa – tosin eri tavoilla.

– Sebastian oli kirkkaasti omillaan, ja ainoa, mitä hänen piti tehdä oli olla nopea ja tasaisen varma koko ajan. Sen hän teki. Kimi puolestaan joutui tulemaan koko autorivistön lävitse. Tiimi teki hyvää työtä hänen taktiikassaan, ja se antoi hänelle mahdollisuuden, mutta tähän tulokseen Kimin oli kyllä itse tehtävä kaikki nuo ohitukset. Eikä hän hukannut aikaa yhdessäkään.

– Kunhan saamme Kimille puhtaan viikonlopun, hän lentää! Allison vakuutti Turun Sanomille.

Allison voitti Räikkösen kanssa myös Lotuksella. Kuinka hyvältä teknisestä johtajasta tuntuu, kun hänen autollaan voitetaan kisoja tähän tapaan?

– Tämä ei suinkaan ole minun autoni, vaan meidän kaikkien yhteinen tuotos. Varsinkin viime vuoden kaltaisen kauden jälkeen voitto tarjosi aivan ylenpalttisen tunne-elämyksen. Kun näki Sebastian Vettelin kasvot palkintopallilla, se kuvasti parhaiten, miten ylen onnelliselta meistä kaikista tiimissä tämä tuntui.

Hurja helle ja yli 60-asteinen asvaltti tarjosivat Ferrarille voitonavaimet.

– Automme on rengasystävällinen. Se on erittäin hyvä meille varsinkin kuumissa kisoissa. Meidän on kuitenkin saatava lisää tehoja ja downforcevoimaa, että voimme voittaa kisoja kaikissa oloissa, Allison totesi.

Turun Sanomat, Kuala Lumpur

HEIKKI KULTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
jou
jou
Aika huono trolli edelliseltä kommentoijalta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Speed
Vast: jou
No tuletpas vielä näkemään, että ei ole trolli. Miten lie Malesiassakin Kimi joutui vahingossa vesisateeseen kierroksellaan ja Vettel juuri oikealla hetkellä. Voi kyllä myöskin olla, että Kimillä on oikeasti intohimo ajamisesta hävinnyt ja nyt ajelee vaan kasvattaakseen "eläkettään".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Speed
Joopa joo
Luulenpa, että eiköhän Kimin lennot ala olla lennetty. Kimi on todennäköisesti tietämättään Ferrarin kakkoskuski, vaikka muuta väitetäänkin. Näitä kaikenlaisia "huonoja tuureja" tulee esiintymään tällä kaudella varmasti useamminkin sen takia, että Vettel saa olla tuloksissa korkeammalla.