F1

Vettel sovitti Schumacherin manttelia

Sebastian Vettel (oik.) iloitsi voitostaan Sepangissa. Taustalla Lewis Hamilton. AFP\Mohd Rasfan
Sebastian Vettel (oik.) iloitsi voitostaan Sepangissa. Taustalla Lewis Hamilton. AFP\Mohd Rasfan

Sebastian Vettel katseli pojanvesselinä Michael Schumacherin juhlia Ferrarin voittajana. Nyt hän pääsi ensi kertaa tekemään omat kuvionsa vastaavassa tilanteessa, mutta ihan esikuvansa voittohyppyjä hän ei vielä lähtenyt yrittämään.

Schumacher voitti aikanaan seitsemännen kisansa Ferrarilla ja siitä käynnistyi varsinainen menestysjuhla. Vettel voitti jo toisella yrittämällä. Voiko hänenkin odottaa alkavan voittaa Schumacherin tavoin?

– Etpä paljon kysykään! En usko, että Michaelilla oli silloin 1996 yhtä hyvää autoa kuin meillä nyt, mutta jos pääsemme edes tiiminä yhdessä Kimi Räikkösen kanssa lähellekään hänen tuloksiaan, olisimme äärettömän hyvässä paikassa. Tavoitteeni ei ole täyttää Michaelin saappaita, vaan tavoite on jättää ihan uudet saappaat meidän jälkeemme”, Vettel myhäili.

Vettel katkaisi Mercedeksen kahdeksan kisan mittaisen voittoketjun päästyään itse keskimmäiselle pallille ensi kertaa sitten Brasilian finaalikisan 2013. MM-sarjassa hän nousi kakkoseksi vain kolmen pisteen päähän kakkoseksi nyt ajaneesta Lewis Hamiltonista.

Turun Sanomat, Kuala Lumpur

HEIKKI KULTA

Faktat

51 Alain Prost

41 Ayrton Senna

40 Sebastian Vettel

34 Lewis Hamilton

32 Fernando Alonso

31 Nigel Mansell

27 Jackie Stewart

25 Jim Clark ja Niki Lauda

24 Juan Manuel Fangio

23 Nelson Piquet

22 Damon Hill

20 Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen.