F1

Vettel katkaisi Mercedeksen voittoputken

 Sebastian Vettel 29.3.2015. Kuva: Lehtikuva/ Manan Vatsyayana
Sebastian Vettel 29.3.2015. Kuva: Lehtikuva/ Manan Vatsyayana

Sebastian Vettel palautti Ferrarin voittokantaan jo toisessa kilpailussaan Maranellon punaisella autolla. Saksalaistähti valloitti Malesian kuuman Grand Prix -voiton jo neljännen kerran urallaan.

Ferrari oli odottanut voittoa lähes kaksi vuotta. Edellinen tuli Fernando Alonso ajamana Espanjan GP:ssä 2013 eli 35 kisaa sitten.

– Ferrari on takaisin, karjaisi tallipäällikkö Maurizio Arrivabene kiitokset voittajalle saatuaan täysosuman jo toisessa kisassa tiimijohdossa.

Vettel voitti kauden 2013 lopussa yhdeksän kisaa putkeen. Viimeinen niistä tuli Brasiliassa. Ilman voittoa Vettel jäi näin 20 kisassa peräkkäin. Täysosuma on Vettelin uralla 40:s. Ferrarille voitto on historian 223:s.

Ferrari katkaisi samalla Mercedeksen viime vuoden Italian kisasta asti kasvaneen kahdeksan perättäisen voiton putken.

Maailmanmestari Lewis Hamilton otti yhdeksännen perättäisen palkintosijoituksensa ajettuaan kakkoseksi. Tallikaveri Nico Rosberg oli kolmas.

Vettelin tallikaveri Kimi Räikkönen täydensi Ferrarin erinomaisen päivän nelossijalla. Räikkönen joutui ankean aika-ajon jälkeen uusiin vaikeuksiin kisastartin jälkeen. Takarengas puhkesi ja suomalaiskuski nilkutti varikolle. Kaikkein takaa Kimi nousi kahteen kertaan ja nelospaikka sivuaa hänen parasta tulostaan Ferrarilla viime kaudella Belgiassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Williams putosi Ferrarin ja Mercedeksen kyydistä. Valtteri Bottas ja Felipe Massa ottivat sijat viisi ja kuusi, joilla talli nousi valmistajien sarjassa kolmanneksi. Kauden ensimmäisen kisansa ajanut Bottas ohitti lopussa hienosti tallikaverinsa.

Max Verstappen teki uuden ikäkausiennätyksen noustuaan lopulta seitsemänneksi. Hollantilaisbelgialainen teini on nyt F1-historian nuorin pistemies 17 vuoden ja 181 päivän ikäisenä. Hän alitti Daniil Kvjatin viime vuoden ennätyksen yli kahdella vuodella.

Turun Sanomat, Kuala Lumpur

HEIKKI KULTA


Tulokset

56 kierrosta/310,408 km:

Ilma 33-34 astetta/rata 57-61 astetta:

1. Sebastian Vettel Ferrari 1.41,05,793

2. Lewis Hamilton Mercedes –8,569

3. Nico Rosberg Mercedes –12,310

4. Kimi Räikkönen Ferrari – 53,822

5. Valtteri Bottas Williams –70,409´

6. Felipe Massa Williams –73,586

7. Max Verstappen Toro Rosso –99,085

8. Carlos Sainz Jr Toro Rosso -1 kierros

9. Daniil Kvjat Red Bull –1 kierros

10. Daniel Ricciardo Red Bull –1 kierros

11. Romain Grosjean Lotus –1 kierros

12. Felipe Nasr Sauber –1 kierros

13. Sergio Perez Force India –1 kierros

14. Nico Hülkenberg Force India – 1 kierros

15. Roberto Merhi Manor –3 kierrosta

Keskeytykset:

Pastor Maldonado Lotus

Jenson Button McLaren

Fernando Alonso McLaren

Marcus Ericsson Sauber

Kuljettajat:

1. Lewis Hamilton 43

2. Sebastian Vettel 40

3. Nico Rosberg 33

4. Felipe Massa 20

5. Kimi Räikkönen 12

6. Felipe Nasr 10

7. Valtteri Bottas 10

8. Daniel Ricciardo 9

9. Max Verstappen 6

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

10. Carlos Sainz Jr 6

11. Nico Hülkenberg 6

12. Marcus Ericsson 4

13. Daniil Kvjat 2

14. Sergio Perez 1

Valmistajat:

1. Mercedes 76

2. Ferrari 52

3. Williams-Mercedes 30

4. Sauber-Ferrari 14

5. Toro Rosso-Renault 12

5. Red Bull-Renault 11

6. Force India-Mercedes 7