F1

Räikkösen aika-ajosuunnitelma kaatui päälaelleen

Kimi Räikkönen 26.3.2015. Kuva: Lehtikuva/ Greg Baker

Salamat leiskuivat taivaanrannassa ja tummaakin tummemmat sadepilvet soljuivat kohti Sepangin kilparataa kuin myrskylintuparvi... Mutta Ferrari näytti unohtaneen Kimi Räikkösen varikkopilttuuseen aika-ajon kiivaan kakkosvaiheen jylistessä jo täysillä eteenpäin.

Tallikaveri Sebastian Vettel oli kiirehtinyt ensimmäisenä radalle, kun kaatosade lähestyi. Saksalainen pystyikin hyödyntämään sataprosenttisesti autonsa vauhdin ja oman aika-ajohurmoksensa.

Räikkönen lähti viimein matkaan, kun ensimmäiset pisarat jo takoivat asvalttia parissa mutkassa. Suomalaiskuskille ei jäänyt vaihtoehtoja. Hän sattui kierrokselle samaan aikaan Sauberin ruotsalaiskuski Marcus Ericssonin kanssa. Tämän takana hän sitten vietti tuskattuttavat hetket, jolloin tarjolla ollut jatkopaikka aika-ajofinaaliin livahti käsistä.

– Yritin tietysti ohittaa Ericssonin. En voinut hidastaakaan, kun hän oli edessäni ja muita autoja (kuten Lewis Hamilton) oli takana työntämässä minua eteenpäin. Siinä meillä meni ajoitukset ihan pieleen. On helppo jälkikäteen sanoa, että olisi pitänyt lähteä radalle aiemmin, Räikkönen harmitteli.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruotsin tv kysyi Räikköseltä, syyttääkö hän ensi kertaa urallaan Q3-finaaliin asti päässyttä Ericssonia putoamisestaan.

– Hän oli siellä, ja yritti tehdä omat hommansa, Räikkönen kuittasi.

– Meillä oli suunnitelma, jota seurattiin. Viikonloppu oli aika-ajoon asti ollut hyvä, mutta siinä se meni päälaelleen. On selvää, että lähdimme liian myöhään matkaan. On turha puhua epäonnesta. Teimme virheen, mutta en usko, että auttaisi mitään syytellä ketään. Lopputulos on aina sama. Jälkikäteen on aina helppo sanoa, että olisi pitänyt toimia toisin.

Tallipäällikkö Maurizio Arrivabene oli italian medialle todennut odottavansa Räikköseltä tarkempaa keskittymistä aika-ajossa. Tätä tiedustellutta italialaistoimittajan kysymystä Kimi ei halunnut kommentoida millään tavalla.

Räikkönen on ennenkin noussut nopealla autolla 11. lähtöruudusta palkintosijoille asti. Japanissa 2005 hän jopa voitti kisan 17. ruudusta.

– Onhan meillä hyvä vauhti autossa. Kun lähtöruudukossa ei ole niissä asemissa, missä pitäisi, riskit aina kasvavat, että parissa ensimmäisessä mutkassa voi jotain mennä pieleen. Lähdemme tekemään parhaamme. Toivottavasti saamme puhtaan kisan.

Räikkönen oli harjoituksissa joka kerta kärkikolmikossa ja koko ajan tallikaveri Vettelin edellä. Kun Vettel nosti Ferrarin ensi kertaa 38 kisaan sitten Malesian 2013 eturiviin, suomalaiskuskin pettymys on vieläkin suurempi, kun tietää, mihin autolla olisi voinut päästä.

Millaista tulosta odotit tuollaisella harjoitusnopeudella?

– Ainakin paljon tätä parempaa, luonnollisesti. Aika-ajo on kuitenkin aina eri juttu kuin harjoitukset, mutta selvää on, että meidän pitäisi olla paljon ylempänä. Toisaalta ei ole merkitystä, mitä odotin, kun tulos on, mikä on.

Räikkösen vanha tallikaveri Romain Grosjean sai toisen aika-ajon ohittelustaan varikkoportilla kahden lähtöruudun rangaistuksen. Se ei kuitenkaan nostanut Ferraria yhtään ylemmäs.

Vettel on vahvassa vauhdissa. Australiassa hän palautti Ferrarin palkintokantaan, Malesiassa nyt jo eturiviin. Kisassa hän jahtaa vähintään kolmatta sijaa.

Räikkösen kannalta tilanne on huolestuttava, kun piste-ero tallikaveriin voi tätä vauhtia venähtää, vaikka harjoituksissa suomalainen oli ollut nopeampi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun Sanomat, Kuala Lumpur

HEIKKI KULTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jyrkidude
Kuka mokasi?
Olen samaa mieltä kuin Brundle Sky Sportsilla. Kimi mokasi homman ihan itse tekemällä nopealla kierroksellaan tyhmiä puoliohitusyrityksiä, jotka vain hidastivat häntä itseään. Samassa ericssonjunassa sekä Ericsson, että Hamilton pääsivät jatkoon. Kimin olisi jatkoon päästäkseen tarvinnut vain olla kierroksen lopussa lähempänä Ericssonia kuin alussa. Mutta senhän Kimi itse pilasi ihmeellisellä syöksypommituksella viimeiseen mutkaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jepjep
Vast: Kuka mokasi?
Kimin pitäisi rauhoittua. Hänellä on pakkomielle päästä podiumille. Näyttäisi, että on maineensa veroinen jäämies eikä hosumalla töpeksivä piipittäjä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.