Bottas pääsi kivuista viikko sitten
Valtteri Bottas voitti taistelunsa aikaa ja selkäkipuja vastaan. Mies on täydessä ajokunnossa viikonlopun Malesian Grand Prix -kisaan.
– Viime viikon lopussa tiesin, että pystyn ajamaan täällä, Bottas selvitti huojentuneena Turun Sanomille, kun oli läpäissyt FIA:n pakollisen terveystarkastuksen liehuvin lipuin.
– Juoksin keskiviikkona radan ympäri ilman minkäänlaisia kipuja. Kaikki on taas hyvällä mallilla.
Bottaksen alaselkään tuli pieni repeämä välilevyyn.
– Se oli aika-ajon kakkosvaiheessa viimeisellä kierroksella, kun jarrutin rajusti 13. mutkaan. Tuntui kuin joku olisi tökännyt veitsen selkääni.
Bottas ajoi aika-ajon loppuun.
– Ensimmäisen vetoni jouduin keskeyttämään, kun vasemmassa jalassa ei ollut voimaa, ja kaksi jarrutusta meni pitkäksi. Viimeisen vedon puristin väkisin loppuun, vaikka keskittyminen niissä kivuissa olikin vaikeaa.
– Kivut olivat kovat lauantai-iltana. Yön aikana ne hellittivät, ja uskoin, että olisin pystynyt ajamaan kisassa. Suunnitelmana oli ajaa kierroksia ennen lähtöruudukkoon menoa, ja katsoa sitten tiimin kanssa, mitä tehdään. FIA:n lääkärit kuitenkin katsoivat, että varotoimena oli parempi jättää kisa ajamatta. Kunnioitan heidän päätöstään.
Vamma johtui Williamsin penkin asennosta ja etäisyydestä polkimiin.
– Penkin ja pedaalien asentoa on muutettu aika lailla. Selkäni on nyt neutraalimmassa asennossa, jolloin välilevyyn kohdistuu vähemmän painetta. Sen pitäisi riittää.
Kivut hellittivät Bottaksen selässä viime viikonloppuna Balin leirillä.
– Pystyin silloin taas jo treenaamaan – uimaan ja tekemään ristikkäisharjoitteita. Toipumiseksi tehtiin kaikki, mitä lyhyessä ajassa pystyi. Onneksi kisojen väliä oli kaksi viikkoa.
– Menen nyt todella luottavaisena takaisin autoon, mikä on tärkein juttu tässä vaiheessa, Bottas kiitteli.
Turun Sanomat, Kuala Lumpur
HEIKKI KULTA