Säkkinen sijoittui freestylen maailmancupissa neljänneksi
Sami Säkkinen sijoittui freestylehiihdon maailmancupin ski slopestylessä neljänneksi perjantai-iltana Park Cityssä Utahissa järjestetyssä kilpailussa.
Säkkinen johti kilpailua kolmannen kierroksen viimeisiin laskijoihin asti, mutta Yhdysvaltain kolmikko Joss Christensen, Mcrae Williams ja Gus Kenworthy pudotti hänet palkintosijoilta.
Christensenin voittopisteet olivat 92,00. Williams jäi hänestä kaksi, Kenworthy kolme ja Säkkinen viisi pistettä.
– Isot pojat vetivät tänään vain pikkuisen paremmin, Säkkinen kommentoi neljättä sijaansa.
Säkkinen oli erityisen tyytyväinen tasaisuuteensa.
– Pitää olla fiiliksissä, kun kaikki viisi laskua sujuivat onnistuneesti.
Kehut tuli myös valmentajalta.
– Paikalla oli maailman kärki, mutta Sami jätti kylmän viileästi isoja päänahkoja selän taakse, valmentaja Tomi Uuniemi kiitteli.
TS–STT