Jauhojärvi sai juhlan aiheen liukkaista suksistaan
Neljä kertaa toistunut Sami Jauhojärven liukuminen kilpakumppanien ohi Lugnet-stadionilla oli perjantaina Suomen miesten viestihiihdon kohokohta Falunissa.
Millaista juhlaa oli laskea joka kierroksella pakan ohi?
– Mietiskelin teitä (toimittajia)! Ei tarvitse tänne tulla pää allapäin tällä kertaa, Jauhojärvi naurahti osuutensa jälkeisessä haastattelussa.
Hänellä oli viestissä pelissä paitsi uran yhdeksännen arvokisaviestin onnistunut avaus, myös oma uskottavuus hiihtäjänä.
– Olisin voinut lopettaa uran siihen, 34-vuotias Jauhojärvi sanoi.
Hän todisti kisassa starttia edeltäneet puheensa, joiden mukaan suksitestauksella uusista suksista löytyi pätevät työkalut vesikeliin.
Kokenut hiihtäjä jännitti viestiä niin paljon, että nukkui perjantain vastaisena yönä MM-kisojen pisimmät yöunet ja vielä aamupäivänokoset päälle.
Jauhojärvellä oli loistosukset, mutta omaan menoonsa hän kaipasi keveyttä.
– Toissapäivänä raavin aika kovan päivän ja annoin kropan tietää, kuka käskee, Jauhojärvi kuvasi harjoitustaan, jossa hän veti kolme 7–8 minuutin vetoa. Niiden jälkeen piti Jauhojärven mukaan nojailla polviin ja haukkoa happea.
Jauhojärvi tuli avausosuudelta toisena 1,3 sekuntia Kanadan Alex Harveyn perässä. Lopputuloksissa Suomi oli kahdeksas.
TS–STT