Urheilu

Harri Olli nousi mukaan MM-suurmäkeen

Harri Olli tiistain harjoituksissa. Lehtikuva/ Martti Kainulainen

Suomi lähtee nelikolla Janne Ahonen, Lauri Asikainen, Jarkko Määttä ja Harri Olli Falunin MM-hiihtojen suurmäen henkilökohtaisen kilpailun karsintaan.

Normaalimäessä mukana ollut Ville Larinto putosi pois ja Olli nousi tilalle.

Olli, 30, on viimeksi kilpaillut MM-tasolla Liberecissä 2009 ja oli 2010 mukana Vancouverin olympialaisissa.

Sapporossa 2007 Olli otti suurmäen MM-hopeaa.

Tiistaina MM-Falunin harjoituksissa Olli pääsi avauskierroksella liki 120 metriä, mutta kaksi seuraavaa hyppyä jäivät 113 metrin tuntumaan.

– Kolme laakia tuli vedettyä. Kelit vaihtelee niin paljon, ettei voi oikein sanoa mikä meni hyvin ja mikä ei, Olli summasi.

Edellispäivänä Olli oli jättänyt saliharjoituksen väliin flunssaoireiden vuoksi.

– Sitä on turha miettiä, Olli vastasi uteluun oireiden tiistaitilasta.

Ahonen jätti viimeisen väliin

Päävalmentaja Jani Klinga koki suurmäen toisen harjoituksen suomalaisittain tuotteliaaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Vähän olosuhteet vaihtelivat, mutta saimme tehtyä niitä asioita mitä halusimme. Testasimme välineitä ja ajoimme niitä sisään. Samalla tuli tehtyä sopiva verryttely tulevia päiviä varten, Klinga kertoi.

Mäkimaajoukkueen odotukset kasvavat, kun Falunissa siirrytään suurmäkeen. Normaalimäki tuotti viikonloppuna Janne Ahoselle sijan 15 ja muille kolmelle suomalaiselle karsiutumisen toiselta kierrokselta.

Tiistaina Ahosen sukset tömähtivät kahdella kierroksella 120 metrin kieppeille. Kolmannen harjoitushypyn Ahonen jätti väliin.

– Ei mitään sen erityisempää syytä. Hän ei kokenut tarpeelliseksi enää hypätä, ja siinä alkoi luntakin sataa, Klinga taustoitti.

Myös Jarkko Määttä hätyytteli kahteen otteeseen 120 metrin mittaa.

– Sen kuin räiskii menemään ja jättää turhan mietiskelyn pois, Määttä kertoi.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
T. U.
mitä?
Harri Olli pääsemässä mäkeen? Mitäs eikös Veikkauksen puhelimet toimi, vai miksi tätä ei ole taas kerran estetty???
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.