Urheilu

Kallio taipui toiseksi Britanniassa

Mika Kallio pääsi lähelle voittoa, mutta joutui lopulta taipumaan kakkoseksi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Britannian gp:ssä. Edelle ehti harmittavasti juuri tallitoveri Esteve "Tito" Rabat, joka on ainoana Kallion edellä MM-sarjassa ja pääsi kasvattamaan MM-johtonsa 17 pisteeseen.

Kakkosruudusta lähtenyt Kallio johti suurimman osan Silverstonen kisasta, minkä vuoksi kakkossija oli pettymys.

- Meillä oli tosi hyvää taistelua ja kisaa Titon kanssa, joten totta kai se harmittaa, että se päättyi nyt näin, Kallio myönsi.

Suomalainen otti kärkipaikan ensi kertaa jo kisan toisella kierroksella ja sai kisan puoliväliin mennessä rakennettua jo mukavan kahden sekunnin johdon. Hän ajoi kuitenkin koko ajan aivan äärirajoilla.

- Olin kuitenkin todella hyvässä kyydissä kisan alkupuolella ja sain jo repäistyä pientä eroa muihin, kunnes muut alkoivat kiristää vauhtiaan. Kun itsellä ei ollut varaa kiristää enää yhtään enempää ja takarengaskin luisteli muutamaan otteeseen, kaverit saivat ajettua minut kiinni, Kallio kertoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rabat ja Maverick Vinales tavoittivat Kallion lopussa ja viimeisen kahden kierroksen ajan Kallio ja Rabat taistelivat tiukasti voitosta. Espanjalainen nappasi kärkipaikan Club-mutkassa puoli kierrosta ennen maalia.

Vinales ajoi kolmanneksi ja paalumies Johann Zarco neljänneksi. Vinales on MM-sarjassa jo 67 pisteen päässä Rabatista, joten MM-taistelu on Marc VDS -tallin kuskien välinen.

- Ei se mikään katastrofi ole. Kautta on jäljellä kolmannes ja tulossa on ratoja, jotka ovat aiemmin olleet minulle hyviä, Kallio kommentoi MM-tilannetta.

Ajo kärkikymmenikköön

Niklas Ajo sijoittui Moto3-luokassa kymmenenneksi. Hän lähti kisaan samalta sijalta ja taisteli suurimman osan matkasta kymmenennen sijan tuntumassa.

MM-sarjassa Ajo nousi 14:nneksi.

Moto3-luokan voiton vei espanjalainen Alex Rins, joka kukisti huipputasaisessa voittotaistelussa tallitoverinsa Alex Marquezin vain 11 tuhannesosasekunnilla. Enea Bastianini ajoi kolmanneksi.

MotoGP-luokkaa dominoiva Marc Marquez palasi voittojen tielle yhden kisan tauon jälkeen. Marquez päihitti Jorge Lorenzon 0,7 sekunnilla ja ajoi kauden 11:nnen voittonsa. Valentino Rossi oli kolmas.