SJK kaatoi HJK:n, sarjakärki tiivistyi
Sarjanousija SJK:n riveihin mestari-HJK:sta siirtynyt hyökkääjä Akseli Pelvas oli pääosassa, kun SJK kaatoi kotonaan HJK:n 2-0 ja nousi sarjakakkoseksi. Ensimmäisen tappionsa jalkapalloliigassa sitten huhtikuun lopun kärsineen HJK:n johto SJK:hon on viisi pistettä, mutta HJK:lla on toki ottelu vähemmän pelattuna.
Pelvas iski kauden viidennen osumansa 59. minuutilla, ja HJK-valmentaja Mika Lehkosuon avausliigatappio helsinkiläisseurassa sinetöityi Pelvaksen viimeisteltyä rangaistuspotkusta 2-0.
Sarjakakkosena sunnuntaille lähtenyt FC Lahti pääsi MyPan vieraana kahden maalin johtoon. Lahtelaisten kotimatka kääntyi kuitenkin enemmän murjotuksen puolelle, kun MyPa ryösti viimeisen viiden minuutin aikana voiton. Ville Salmikivi kavensi 87. minuutilla, ja Denis Abdulahi tasoitti loppuluvut 2-2 loppuhetkillä.
FC Lahti on sarjassa kolmantena, pisteen päässä SJK:sta ja kuuden päässä HJK:sta. Lahdellakin on ottelu enemmän HJK:ta pelattuna.
Sarjassa viimeistä edellisenä oleva Honka oli matkalla ensimmäiseen voittoonsa sitten kesäkuun lopun, mutta niin vain kolmen maalin johto suli Jaron vieraana. Pablo Counagon rangaistuspotkumaalia 21. minuutilla edelsi Jaron Mathias Kullströmin ulosajo, ja Honka hyödynsi ylivoimansa Yerai Vilaboan ja Roni Porokaran maaleilla vielä ennen taukoa. Hongan päivän synkensi lopullisesti Emetin tasoitus rangaistuspotkulla 90. minuutilla.
Tasapisteissä viidennellä sijalla olleet RoPS ja IFK Mariehamn ottivat yhteen Rovaniemellä, ja pitkän matkan vieraat juhlivat. RoPSin Simo Roiha viimeisteli loppuluvut 1-3 loppuhetkillä.