Perttu Hautala puhkoi Pihkalassa
Vimpelin Veto tarrasi tiukasti Superpesiksen runkosarjan kakkossijaan hakemalla maukkaat pisteet nousukuntoa viime aikoina esittäneen Hyvinkään Tahkon kotiyleisön edestä. Pihkalan isännät antautuivat ViVelle 0–2 (4–11, 4–5). Voitto takasi vimpeliläisille kotiedun ensi viikon sunnuntaina alkaviin puolivälieriin.
Vedon sankareita olivat kaksi kunnaria ja neljä tavallista juoksua takonut Perttu Hautala sekä kuudesti kotiuttanut jokeri Jere Dahlström.
Pattijoen Urheilijat on kaksi ottelua ennen runkosarjan päätöstä voittoa vaille valmis kärkijoukkue kukistettuaan yli 2 800 katsojan edessä kiistakumppaninsa Sotkamon Jymyn lukemin 2–0 (3–2, 5–2).
Oulun Lippo kiilasi kuudenneksi haettuaan Kuopiosta kauden kuudennen kolmen pisteen voittonsa, kun jumboksi ilmeisimmin jäävä Puijon Pesis antautui vierailleen 0–2 (0–2, 3–13).
Joensuun Mailan onnistumiset ovat olleet viime aikoina vähissä, mutta kolmen peräkkäisen pisteettömän ottelun jälkeen joensuulaiset nousivat taistelemaan pudotuspelipaikasta. JoMa kyykytti Nurmon Jymyä lukemin 2–0 (6–1, 10–3).