Urheilu

Ilonen piti paikkansa, Ahokas nousi Ruotsissa

Mikko Ilonen on pitänyt lauantain jälkeisen 38. sijansa golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa Ruotsissa. Antti Ahokas pystyi puolestaan hivenen parantamaan sunnuntain päätöspäivänä ja nousi 67:nneksi.

Ilonen kiersi sunnuntaina kentän 75 lyönnillä, eli kaksi yli parin. Sunnuntaina korttiin kirjattiin kaksi birdieä ja neljä bogia.

– Kokonaisuutena tämä oli jo hyvä esitys, sain pelistä kiinni enkä jäänyt kovinkaan kauaksi huippuviikosta. Lyöminen oli rohkeaa, sunnuntaina tiukka tuuli vaikeutti tuloksentekoa, lähestymisissä sen huomasi erityisesti, Ilonen kertoi.

Ahokkaan sunnuntai sujui värikkäissä merkeissä. Hän teki viisi birdieä, kaksi bogia, yhden tuplabogin ja vielä yhden triplaboginkin. Kokonaistulos oli siis kaksi yli parin, mutta sijoitus nousi kahdeksan pykälää lauantailta.

Ilonen jäi 13 ja Ahokas 19 lyöntiä voittaja Ricardo Gonzalesista. Argentiinalaiselle turnauksen ykköstila oli uran neljäs Euroopan-kiertueella.