Ilonen ja Ahokas etenivät jatkoon
Antti Ahokas ja Mikko Ilonen etenivät golfin miesten Euroopan-kiertueen Malmön kilpailussa kahdelle viimeiselle kierrokselle. Suomalaiskaksikko on jaetulla sijalla 50 toisen kierroksen jälkeen.
Ilonen teki perjantaina peräti seitsemän birdieä, mutta tulos oli vuoristoratamaisen kierroksen jälkeen silti vain yksi alle parin.
– Hyvät lyönnit olivat toisella kierroksella oikein hyviä, sieltä niitä birdiejä tuli. Tämä on sitten kyllä sellainen kenttä, että jos missaa väärälle puolelle lähestymisen, bogi syntyy myös helposti, Ilonen kertoi.
Ahokkaan päivä sujui pariin. Hän ja Ilonen ovat käyttäneet kahteen kierrokseen 147 lyöntiä, mikä on yksi yli parin.
– Molempina päivinä on eteen tullut huonoja hetkiä, joista on kuitenkin selviydytty kohtalaisen kunniakkaasti. Lähipeli on sujunut todella mallikkaasti ja tämän päivän loppukiri maistui erityisen hyvältä, Ahokas kertoi ja viittasi kierroksen loppupuolella tulleisiin birdieihin.
Kisaa johtaa Argentiinan Ricardo Gonzalez kymmenen alle -tuloksella. Roope Kakko karsiutui kahdelta viimeiseltä kierrokselta tuloksella 13 yli.