Davis cup valtaa Salohallin
Turun seudun tenniksen ystäville tarjoillaan ensi syyskuussa jälleen täysi kattaus kovatasoista tennisviihdettä. Suomen tennisliitto ilmoitti keskiviikkona, että 18.–20.9. järjestettävä Suomen ja Kyproksen välinen Davis cup -maaottelu pelataan Salossa.
Pitopaikaksi valittiin vuonna 1998 valmistunut Salohalli, joka sijaitsee noin kahden kilometrin päässä rautatieasemalta.
Kyseessä on toinen peräkkäinen kerta, kun Davis cup pelataan Varsinais-Suomen alueella, sillä edellinen, Suomen ja Monacon välinen koitos, järjestettiin Naantalin Kirkkopuiston tenniskentillä.
Tennisliiton puheenjohtajan Mika Bonon mukaan erityisesti Salon kaupungin myötämielinen suhtautuminen vaikutti suuresti pitopaikan valintaan. Kaupunki tukee rahallisesti ottelun järjestämisestä päävastuussa olevaa Salon tennisseuraa.
– Salossa on hyvät puitteet ja myös pelaajat halusivat tänne kovasti. Tennisliitossa on ollut se lähtökohta, että tapahtumaa kierrätetään eri paikoissa, Bono kertoo.
Salohalli vetää kilpailuiden puuhamiehen Salon tennisseuran puheenjohtajan Jussi Saarisen mukaan noin 1 600 katsojaa, mutta tarvittaessa paikkamäärää voidaan kasvattaa lisäjärjestelyillä. Tennisliiton tavoitteena on myydä 1 500 lippua jokaiselle päivälle kolme päivää kestävässä tapahtumassa.
Saksasta tuotava siirrettävä tenniskenttä rakennetaan parkettipinnoitteen päälle, jolla pelataan tällä hetkellä kori- ja lentopalloa. Kentäksi valittiin Deco Turf -niminen alusta, joka on keskinopea ja vastaa suurelta osin kenttää, jolla US Open pelataan.
Ensimmäinen kerta
Talin ulkopuolella
Salossa pelattava Davis cup on sikäli ainutlaatuinen, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kilpailu pelataan sisätiloissa muualla kuin Talin tenniskeskuksessa. Talin lisäksi Vantaan Energia-areena kilpaili syyskuisen Davis cupin järjestämisestä Salon kanssa.
Tennisliiton päätökseen pitopaikasta vaikutti varmasti se, että Suomen Davis cup -mittelöt eivät ole vetäneet Talissa tupaa läheskään täyteen, ja tunnelmakin on usein jäänyt valjuksi. Liitto on ottanut strategiakseen järjestää isoja tapahtumia Helsingin ulkopuolella.
– Tunnelma katsomossa on varmasti aivan eri luokkaa. Haemme samanlaista hyvää yleisön tukea kuin Naantalissa, Saarinen painottaa.
Hän uskoo, että tenniksen ystäviä saapuu Saloon myös Turusta ja Helsingistä.
– Järjestetään helsinkiläisille vaikka kyyti, niin eivätköhän he saavu paikalle, Saarinen vitsailee.
Bonon mukaan Suomen ja Kyproksen välinen karsinta Eurooppa-Afrikan ykkösryhmään pääsystä olisi vetänyt pomminvarmasti katsomot täyteen myös Talissa, mutta uskoo tapahtuman vetovoiman tepsivän myös Salossa.
– Tämä on tennisvuoden kohokohta. Nousu ylemmälle sarjatasolle on mahdollinen ja meillä on kiinnostava joukkue. Kyproksen Marcos Baghdatis on värikäs pelaajapersoona, eikä hänen tasoisiaan pelaajia näe usein Suomessa.