Räikkösen testivauhti vakuuttavaa
Kimi Räikkösen taidot ralliauton ratissa ja testaajana jaksavat hämmästyttää formulamestarin kartturia Kaj Lindströmiä. Räikkönen aloitti tänään toisen kaksipäiväisen testirupeaman ennen heinä-elokuun taitteen Suomen MM-rallia, jonka hän ajaa Fiatin Super2000-autolla
– Tuota vauhtia kun katsoo, niin hattua pitää nostaa. Sellainen huippulahjakkuus autonkäsittelyssä paistaa kaikesta läpi. Auto on koko ajan kuljettajan halussa, Lindström tuumii testipäivän päätteeksi.
Räikkönen on ajanut rallia lumella ja asvaltilla. Keski-Suomen nopeilla sorateillä ajettava MM-ralli on uran ensimmäinen kilpailu soralla. Kun Räikkönen ampaisee kisan ensimmäiselle ek:lle, hänellä on takanaan noin kolmisensataa testikilometriä soralla.
– Jyväskylän kisa on haasteena aivan eri luokkaa kuin kisat joita tähän asti on ajettu. Näin jo siksi, että se on maailman nopein ralli ja sen läpiajaminen tuplaa Räikkösen rallikokemuksen, Lindström laskee.
Räikkösen testit jatkuvat vielä yhden päivän ajan. Suomen MM-ralli alkaa torstaina 30. heinäkuuta Jyväskylästä.