Urheilu

Khan villitsi britit taas nyrkkeilytaidoillaan

Nyrkkeilijä Amir Khan villitsi britit viisi vuotta sitten olympiahopeallaan Ateenan kisoissa. Myöhään eilen Khan oli taas iskussa ja saavutti ammattilaisuransa ensimmäisen maailmanmestaruuden, kun hän kukisti ukrainalaisen Andreas Kotelnikin kaikin tuomariäänin Manchesterissa.

Voitto takasi 22-vuotiaalle Khanille WBA-liiton kevyen välisarjan mestaruuden. Kaksi tuomaria tuomitsi ottelun Khanille pistein 118–111, ja yksi näki britin paremmuuden vielä selvempänä pistein 120–108.

Kotelnik, 31, puolusti mestaruuttaan kolmannen kerran, mutta ei voinut itseluottamusta uhkuneelle britille mitään. Khan hallitsi ottelua ensimmäisestä erästä lähtien.

– Uskon, että voin saavuttaa vielä suuria asioita ammattiurallani. Olen saanut kitkettyä amatöörimäiset virheet otteluistani, Khan sanoi.

Itseluottamuksen ja vahvan osaamisen taustalla on amerikkalaisvalmentaja Freddie Roach, joka on luotsannut filippiiniläisen Manny Pacquiaon useisiin mestaruuksiin. Khan ja Pacquiao ovat harjoitelleet yhdessä Los Angelesissa.

– Lyö ja liiku, ne ovat olleet Mannyn ohjeet minulle, Khan kertasi.