Niemelä uudessa tallissa aika-ajon neljäs
Sähkeet 18.7.
Amerikkaislähteiden mukaan taloudellisten vaikeuksien myötä paikkansa Newman Wachs -tallissa menettänyt ja loppukaudeksi Jenson Motosportille siirtynyt Markus Niemelä sijoittui vaikeassa säässä Lime Rock Parkin moottoriradalla ajetussa Formula Atlantic -sarjan aika-ajossa neljänneksi.
Perjantaipäivän harjoitukset ajettiin kuivalla kelillä ja Niemelä oli listalla neljäntenä.
– Kuivalla auto tuntui hyvältä ja olin listoilla pitkään toisena. Emme käyttänyt uusia renkaita treenin lopussa ja siksi putosin listalla neljänneksi, Niemelä selvitti.
Aika-ajo ajettiin lopulta märällä radalla Lakevillen kaupungissa, Conneticutissa.
– Aika-ajoon lähdettäessä näytti siltä, että rata kuivuisi, joten lähdimme kuivan kelin säädöillä. Rata ei sitten kuivunutkaan joten siinä annoimme kyllä tasoitusta. Muutenkaan en ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen kierrokseeni. Vähän paremmin olisi voinut mennä, mutta hyvillä fiiliksillä mennään kisaan, tiivisti Formula Atlantic -mestaruutta puolustava Niemelä.
Neljäs ruutu aika-ajossa on kuitenkin Niemelän nykyisen tiimin Jensen Motorsportin paras sijoitus aikoihin ja Niemelä pysyi myös molempien entisen tiiminsä kuljettajien edellä.
Niemelä jäi lopulta aika-ajossa 0.658 sekuntia kärkiajasta.
TS/Lakeville