Yleisurheilussa tehtiin kaksi isoa päätöstä: Venäjän dopingpanna kumottiin ja transnaiset eivät pääse naisten kisoihin
Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics teki torstaina kaksi merkittävää lajipäätöstä.
Ensinnäkin WA kumosi Venäjän yleisurheiluliiton Rusafin vuonna 2015 saaman kiellon osallistua toimintaansa. Pannan syynä olivat muun muassa Maailman antidopingtoimiston Wadan raportit Venäjän "syvään juurtuneesta dopingkulttuurista".
Toisekseen WA päätti, etteivät transsukupuoliset urheilijat saa enää kilpailla naisten yleisurheilulajeissa testosteronitasoistaan riippumatta. WA:n puheenjohtajan Sebastian Coen mukaan kielto koskee transnaisia, jotka ovat käyneet läpi miestyypillisen murrosiän. Päätös astuu voimaan 31. maaliskuuta.
WA on kuullut transasiassa muun muassa Kansainvälistä olympiakomiteaa KOK:ta, kansallisia lajiliittoja ja transryhmiä. Coen mukaan WA perustaa työryhmän, jonka on määrä seurata ja pohtia transsukupuolisten kilpailukelpoisuuteen liittyviä säännöksiä.
Venäjän antidopingtoimet riittivät
Venäjän dopingpannan poistamisella ei ole välittömiä vaikutuksia lajin kansainvälisiin kisoihin, sillä venäläiset ja valkovenäläiset yleisurheilijat on suljettu WA:n kilpailutoiminnasta Ukrainan sodan takia.
WA poisti dopingpannan sen jälkeen kun sen mielestä Venäjä täytti tiukat ehdot, joihin kuului muun muassa tehokkaan antidopingrakenteen luominen.
– On tärkeää, että Rusaf jatkaa tällä tiellä, mutta olemme varmoja, että Athletics Integrity Unitilla (yleisurheilun etiikkaa valvova elin) on asiantuntemusta seurata ja arvioida tilannetta, Coe sanoi.
Vuoden 2015 kiellon jälkeen venäläisillä yleisurheilijoilla on ollut mahdollisuus kilpailla niin sanottuina neutraaleina urheilijoina, jos he ovat täyttäneet tarkat antidopingehdot. Ukrainan sodan aiheuttama kilpailukielto kuitenkin torppaa venäläisiltä ja valkovenäläisiltä oikeuden kilpailla kansainvälisillä yleisurheilukentillä edes ilman maatunnuksia.