Neziri kiihdytti kärkiaikaan alkuerissä
Nooralotta Neziri sijoittui 60 metrin aitajuoksussa kahdeksanneksi Düsseldorfin kansainvälisissä hallikilpailuissa torstaina.
Nezirin aika oli 8,20. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Yvette Lewis ajalla 7,99.
Neziri onnistui alkuerissä paremmin kuin loppukilpailussa. Hän hankki finaalipaikan juoksemalla alkuerässään kolmanneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 8,16. Loppukilpailussa hän aloitti hyvin, mutta viimeiset aidat sujuivat heikosti.
Neziri, 21, kohensi kärkiaikaansa kaksi sekunnin sadasosaa. Omasta Suomen ennätyksestään hän jäi yhdeksän sadasosaa.
Viime vuonna Neziri sijoittui EM-hallikisoissa kahdeksanneksi, ja selviytyi Moskovan MM-kisoissa 100 metrin aitojen välieriin.
Tänä talvena hallikausi huipentuu Sopotin MM-hallikisoihin maaliskuun alussa.
TS–STT