Täyttä laukkaa
Kolumni 29.1. Ferrari on lähtenyt uuteen F1-aikaan ’korskuvan ori’ -symbolinsa tavoin täyttä laukkaa. Kimi Räikkönen pääsi heittäytymään massiivisiksi ennustettuihin turbo- ja energiakierrätyshaasteisiin jopa vähemmin ongelmin kuin vuosi sitten Lotuksella ensimmäisessä talvitestissään.
Räikkönen kiirehtii kuitenkin ensimmäisenä muistuttamaan, ettei testiajoilla ole koskaan painoarvoa, kun jokainen kuitenkin kokeilee omia juttujaan.
Aivan erityisesti näin on nyt, kun tiimit ovat vasta aivan alkutaipaleella täysin tuntemattomien uusien autojensa ja voimayksikköjensä kanssa. Kun englanti on varikon kieli, niin nyt ei puhuta turbosta tai moottorista, vaan kaiken yhdistävällä sanalla powerunit.
Täyttä laukkaa Ferrarilla mennään tiimin sisällä. Kimi Räikkösellä on uuden kilpainsinöörinsä Antonio Spagnolon kanssa vissinä tavoitteena singahtaa Maranellon ykköseksi. Spagnolo valittiin Räikkösen työkaveriksi suoraviivaisuutensa ja hurjan voitonhalunsa siivittämänä.
Miehet täydentävät ja ymmärtävät hyvin toisiaan.
Vastapeluri Fernando Alonso aloittaa oman kaksipäiväisen tutustumisensa uuteen Ferrariin Räikkösenkin hyvin tunteman kilpainsinööri Andrea Stellan kanssa. Sanomatta lienee selvää, että myös sillä puolella sisäiseen haasteeseen lähdetään täyttä laukkaa.
Parin päivän kokemuksella on jo nähtävillä, että Räikkösen pehmeä ajotyyli tuntuu sopivan hyvin näihin uusiin autoihin. Alonso on aggressiivisempi – mutta myös hyvin muuntautumiskykyinen.
Turun Sanomat, Jerez
HEIKKI KULTA