Urheilu

Ässien Heino kukoistaa Hagmanin ketjussa

Ässien pudotuspelipaikka jääkiekkoliigassa on tällä hetkellä varsin kaukana joukkueen ulottuvilta, mutta porilaiset eivät ole vielä luovuttaneet. Lauantaina joukkue kaatoi Ilveksen lukemin 4-1.

Patapaitojen miehistöä johti kaksi maalia viimeistellyt Henri Heino. Hän on osunut kahdessa viime matsissaan neljä kertaa. Kauden ensimmäiset 43 vääntöä tuottivat hänelle saman määrän osumia.

- Niklas Hagmanin (0+2) ja Dragan Umicevicin (0+2) välissä on aika hieno pelata, ja siinä omiakin tehoja tulee helpommin. Tietysti myös itseluottamus kasvaa onnistumisten myötä. Se näkyy heti kaikessa muussakin tekemisessä, Heino pohti.

Ässillä ei ole varaa hävitä enää montaakaan peliä runkosarjassa, jos pudotuspelit Porissa kiinnostavat. Pelaajat pyrkivät keskittymään tilanteessa yksinkertaisiin juttuihin.

- Ei me mietitä yhtään sitä, kuinka vaikea pudotuspeleihin on yltää. Vain seuraavalla pelillä on merkitystä ja siihen keskitytään. Mikäli emme itse pisteitä kerää riittävästi, on kaikki muu spekulointi ihan turhaa. Loistavalla keväällä voidaan edelleen pelastaa koko kausi, Heino näki.