Urheilu

Kapanen tehokkaana vierasvoitossa

KHL-jääkiekkoliigan perjantain suomalaisnimi oli Niko Kapanen, joka oli vahvasti mukana joukkueensa Lev Prahan voitossa. Kapanen teki maalin ja syötti toisen, kun Lev haki 3-2-voiton voittomaalikisalla Ak Bars Kazanin hallista.

Ottelussa onnistui maalinteossa myös Kazanin Janne Pesonen. Voittomaalikisassa sekä Pesonen että Kapanen tekivät maalin ja myös epäonnistuivat kerran, mutta kisan voittomaali kirjattiin Lev Prahan ruotsalaiselle Martin Thörnbergille. Levin maalivahti Petri Vehanen otti voiton.

Voiton myötä Lev on länsilohkossa kolmantena, neljän pisteen päässä Pietarin SKA:sta. Lohkoa hallitsee Moskovan Dinamo, vaikka se hävisikin kotonaan Riian Dinamolle 2-4.

Suomalaisista pisteille pääsi myös Jekaterinburgin Sami Lepistö. Hän syötti maalin 6-2-voitossa Astanasta, jonka maalilla pelasi Ari Ahonen.