Kyllösellä eniten juhlan aihetta Tour de Skin sprintissä
Hiihtäjä Anne Kyllönen pääsee uudenvuoden juhlintaa onnistujan tunnelmissa, mutta Tour de Ski -kiertueella ei ole saumaa juhlia kesken kaiken.
- En ole hereillä, kun vuosi vaihtuu. Viime vuonna me asuimme Ruotsin kanssa, ja he ampuivat raketteja, mutta ehkä me ollaan tällaisia perustylsiä suomalaisia ja mennään aikaisin nukkumaan, Kyllönen naurahti Sveitsin Lenzerheidessa.
Hän ylsi ainoana suomalaisena välieriin tämän päivän sprintissä. Välieräpaikka irtosi puolivälierien aikavertailusta, mutta välierässä erän kolmossija ei enää riittänyt jatkoon.
Kyllönen on kokonaistilanteessa viidentenä, kun takana on kolme kisaa ja jäljellä vielä neljä.
Puolivälierissä suomalaisista karsiutuivat Krista Lähteenmäki, Kerttu Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen.
Miehistä Anssi Pentsinen ylsi myös puolivälieriin, mutta reisiin toisella 750 metrin kierroksella iskeneet maitohapot pudottivat hänet välierästä. Ville Nousiainen jätti käyttämättä puolivälieräpaikan, koska arvioi, että saisi pudotushiihtoihin osallistumalla vain pari bonussekuntia.
Sprinttivoittajiksi hiihtivät Norjan Ingvild Flugstad Östberg ja Yhdysvaltain Simeon Hamilton.