Urheilu

Walcott pelasti Arsenalin Tapaninpäivän kierroksella

Arsenalin kausi on jo jonkin aikaa ollut loivaa alamäkeä, ja Tapaninpäivänä vaikutti pitkään siltä, että alkukauden kärkijoukkueen vaisu joulukuu saa jatkoa neljännen perättäisen voitottoman ottelun myötä.

Gunners onnistui kuitenkin ryhdistäytymään Lontoon paikalliskamppailun aikana ja nousi 3-1-vierasvoittoon West Hamista. Arsenal oli tappiolla vielä reilut 20 minuuttia ennen loppua, mutta Theo Walcottin kahden maalin siivittämänä vierasjoukkue nappasi kolme pistettä ja nousi liigakärkeen.

Carlton Cole vei West Hamin johtoon toisen jakson alussa, ja Arsenal oli pitkään melko hampaaton. Walcott kuitenkin teki kaksi maalia kolmessa minuutissa, joista toinen oli Walcottin uran ensimmäinen puskumaali. Kolmannen osuman iski vaihdosta tullut Lukas Podolski, jolle ottelu oli vasta kauden toinen.

Voitto nosti Arsenalin kolmella pisteellä ohi Liverpoolin, joka voi vielä nousta takaisin kärkeen myöhemmin torstaina.

Chelsea pysyi kahden pisteen päässä Arsenalista kaatamalla liigassa 11:ntenä olevan Swansean 1-0. Ottelun ainoan maalin teki puolen tunnin kohdalla Eden Hazard.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

ManU nousi takamatkalta vierasvoittoon

Manchester United oli useaan otteeseen selkä seinää vasten, mutta sai kuin saikin raastettua voiton Hullista. ManU voitti vieraissa 3-2 ja nousi liigassa seitsemänneksi, vaikka oli jo kahden maalin takamatkalla.

Puolustaja James Chester ja David Meyler veivät Hullin 2-0-johtoon vain 13 minuutissa ManU-puolustuksen sählätessä. Huippuvireinen Wayne Rooney kuitenkin antoi vapaapotkusta keskityksen Chris Smallingin puskumaaliin 19. minuutilla, ja iski itse tasoituksen hienolla volleylla muutamaa minuuttia myöhemmin. Osuma oli Rooneyn 150:s valioliigamaali ManU:ssa.

Rooney oli mukana myös ManU:n voittomaalissa toisella jaksolla. Hän pisti painetta ManU-kasvatti Chesterille, joka puski Ashley Youngin keskityksen omaan maaliin.

Täyden pistepotin myötä ManU nousi viiden pisteen päähän liigakärjestä.

Sunderland järkytti Evertonin

Sarjataulukon kolme heikointa joukkuetta pääsi juhlimaan vierasvoittoja perinteisellä Tapaninpäivän kierroksella. Crystal Palace yllätti Aston Villan 1-0 ja Fulham päihitti Norwichin 2-1, mutta suurimman yllätyksen järjesti Sunderland.

Liigajumbo otti vasta kauden ensimmäisen vierasvoittonsa mestaruustaistelussa mukana olevan Evertonin kustannuksella. Evertonin maalivahti Tim Howard lensi ulos jo 23. minuutilla kaadettuaan Ki Sung-yuengin, ja eteläkorealainen toimitti seuranneen rangaistuspotkun sisään.

Vajaalle jäänyt Everton ei kyennyt tasoitukseen ja kärsi kauden ensimmäisen kotitappionsa. Ero liigakärkeen venähti viiteen pisteeseen.

Stoke johti vieraissa Newcastlea vastaan, kunnes sai kaksi punaista kolmessa minuutissa avausjakson lopulla. Loic Remy tasoitti juuri ennen taukoa ja toisella jaksolla Newcastle rynni 5-1-voittoon. Newcastle on kuudentena, kuusi pistettä kärjestä.

Cardiff hävisi kotonaan Southamptonille 0-3 päästettyään kolme maalia alle puolessa tunnissa. Southamptonin kaksi ensimmäistä maalia teki Jay Rodriguez.

Tottenham sai tyytyä kotonaan 1-1-tasapeliin West Bromwichia vastaan.