Moottoriurheilu

Kommenttien kommervenkit

Kolumni 20.12.

Sain kutsun Ferrarin joulupöytään Maranelloon, mutta en lähtenyt Italiaan. Perjantaina syntyneen pienimuotoisen kohun perusteella olisi ehkä sittenkin kannattanut piipahtaa paikalla.

Nyt F1-maailmassa valetaan vuodenvaihteessa kannuja epävarmoina siitä, miten Ferrarin pääjohtaja Luca di Montezemolon ilmeinen Fernando Alonson ihailu mahtaa vaikuttaa italialaistiimiin palanneen Kimi Räikkösen asemiin ensi kauden MM-taistossa.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun di Montezemolo ylistää Alonsoa maailman parhaaksi kuljettajaksi. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun hän odottaa kummankin kuljettajan ajavan nimenomaan Ferrarin hyväksi – mitä ikinä se sitten onkaan mestaruustaiston missäkin vaiheessa.

Mutta olisi ensimmäinen kerta, kun joku johtaja ennen kauden alkamista ilmoittaisi, että Räikkönen soittaa kakkosviulua päätehtävänään ajaa pisteitä pois tallikaverinsa päävastustajilta muista talleista.

Siksi olisi ollut hyvä kuulla sanasta sanaan, miten di Montezemolo muotoili lausuntonsa, kun ne poikivat Saksan kautta otsikoita Räikkösen putoamisesta Ferrarin kakkoskuljettajaksi. Ainakaan Ferrarin tiedottaja Renato Bisigininin kuten myös saksalaistoimittaja Michael Schmidtin mukaan kuljettajien asemasta ei siinä puheessa mainittu mitään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kieltämättä käsityksen Alonson erikoisasemasta Ferrarilla tavallaan saa, jos tulkitsee di Montezemolon torstai-illan kommentteja kuin piru raamattua.

Toisaalta Ferrarin päämies muistutti kuitenkin olevan varmaa, ettei Räikkönen jätä Alonsoa yksin ajamaan kisojen voitoista. Tällä taataan, että kumpikin on yhtä vapaa ajamaan voitoista – kunhan Ferrarin etu ei siitä kärsi.

Räikkönen ei koskaan ole tehnyt sopimuksia, joissa hän olisi sen paremmin saanut ykköskuskin paikkaa kuin varsinkaan alistunut kakkoskuskin asemaan. Eikä niin tapahtunut tälläkään kertaa. Se on sanomattakin selvää.

Turun Sanomat

HEIKKI KULTA