Koripallo

Suomi kukisti Hollannin ja jäi odottamaan tietoa jatkopelivastustajasta

JUSSI NUKARI

Suomi–Hollanti 88–67

Suomi teki tarvittavan ja otti 88–67-voiton Hollannista koripalloilun EM-kisojen viimeisessä alkulohkopelissään Prahassa.

Suomen paras korintekijä oli 22 pistettä heittänyt Lauri Markkanen. Hän ei pelannut viimeisellä neljänneksellä.

Suomen sijoitus alkulohkossa ja vastustaja sunnuntaina Berliinissä pelattavassa pudotusottelussa ratkeavat tämän päivän otteluiden perusteella. Suomen D-alkulohkon viimeinen jatkoon menijä ratkeaa Tshekin ja Israelin välisessä ottelussa. Suomen pudotuspelivastustaja tulee Milanon C-alkulohkosta, josta jatkoon menevät Kreikka, Ukraina, Italia ja Kroatia.

Suomen joukkue matkustaa tänä iltana linja-autolla Berliiniin.

Shawn Huffin toinen kolmonen vei Suomen 10–2-johtoon Hollantia vastaan kolmen minuutin pelin jälkeen, ja siitä eteenpäin Suomen johto kasvoi tasaisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Markkasen alley oop -donkki Petteri Koposen syötöstä lisäsi Suomen johdoksi 32–15, kun toista neljännestä oli pelattu vajaat kolme minuuttia.

Kolmannella neljänneksellä Markkasen peräkkäiset kolmoset lisäsivät Suomen johdoksi 69–40., ja saivat suomalaiskannattajat laulamaan hänen nimeään. Suomen kannattajajoukot olivat hiukan harvenneet edellisistä alkulohkopeleistä, mutta paikalla oli edelleen runsaasti suomalaisyleisöä, heidän joukossaan myös jääkiekkovalmentaja Kari Jalonen.

Kun ottelua oli jäljellä runsaat kaksi minuuttia, Suomen kannattajat vaativat äänekkäästi Petteri Koposta kentälle ja saivat tahtonsa läpi. Seuraavan pelikatkon aikana yleisö päästeli seisaaltaan "Kiitos, Petteri" -huutoja, joista Koponen kiitti taputtamalla.

Hollannin kapteeni ja pelinjohtaja Worthy de Jong pelasi uransa viimeisen maaottelun. Hän oli Hollannin paras korintekijä 21 pisteellä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.