Soutu

Eeva Karppisen vauhti kantoi EM-kisojen välieriin – Kasper Hirvilampi hakee menestystä keräilyerissä

MARTTIINA SAIRANEN
Eeva Karppinen oli hyvässä vauhdissa torstaina EM-soutujen avauspäivänä. Hänen kisansa jatkuvat lauantaina välierissä.
Eeva Karppinen oli hyvässä vauhdissa torstaina EM-soutujen avauspäivänä. Hänen kisansa jatkuvat lauantaina välierissä.

Yli vuoden mittaiselta kansainväliseltä kisatauoltaan palannut Eeva Karppinen oli hyvässä vedossa soudun EM-kilpailujen avauspäivänä Münchenissä. Yksikössä kisaava Karppinen oli alkueränsä kolmas, ja selvitti siten paikkansa lauantaina soudettaviin välieriin.

– Yritin vain varmistaa suoran jatkoonpääsyn välieriin ja siinä onnistuin. Vastatuuli oli painava ja paikoittain isot puuskat häiritsivät, Karppinen kertasi Melonta- ja Soutuliiton tiedotteessa.

Suomen soutumaajoukkueen valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen seurasi tyytyväisenä Karppisen suoritusta.

– Se oli erittäin hyvä soutu Eevalta pitkän kilpailutauon jälkeen. Hän lähti varmasti liikkeelle, souti selkeästi kolmen joukkoon ja lopussa pystyi hieman hölläämään, Hiltunen sanoi.

Suomen kaksihenkiseksi typistyneen maajoukkueen toinen edustaja, Karppisen avopuoliso Kasper Hirvilampi, sijoittui kevyessä yksikössä alkueränsä neljänneksi. EM-kisat jatkuvat hänen osaltaan keräilyerissä perjantaina.

– Aika mitäänsanomaton veto. Kova tuuli ja aallokko eivät ole meikäläiselle paras mahdollinen kombo. Vauhti oli kehnoa varsinkin ensimmäisellä 500 metrillä. Vene ei lähtenyt tänään mihinkään, Hirvilampi sanoi tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.