Ralli

Tänak yllätti Toyota-kuskit, Lappi ja Rovanperä silti voittojahdissa mukana

HANNU RAINAMO
Viron Ott Tänak ajoi Jyväskylän reiteillä johtoon kahden MM-rallipäivän jälkeen.
Viron Ott Tänak ajoi Jyväskylän reiteillä johtoon kahden MM-rallipäivän jälkeen.

Hyundain virolaiskuski Ott Tänak peittosi Toyota-kuskit Suomen MM-rallissa perjantaina. Ennen kisaa Tänak oli varma, ettei yllä voittotaisteluun Keski-Suomen nopeilla sorateillä auton vaikean ajettavuuden takia, mutta kyseessä oli joko taitava mentaalinen peli tai sitten Tänak oli löytänyt viime hetkellä lääkkeet auton säätöihin.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala myönsi, että Hyundain vauhti vaisun alkukauden jälkeen tuli "puskista".

– Olemme vähän yllättyneitä, että Hyundai on ollut vahvempi ja Ott on noin kovassa iskussa. En ole kuitenkaan huolissani, sillä tiedän, että olemme lähellä, aivan iskuetäisyydellä, Latvala kertoi.

– Ott myös ajoi todella kovalla riskillä. Silti meillä on vielä kaikki eväät ajaa voitosta jokaisen kuskin voimin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tänak johtaa rallia niukalla 3,8 sekunnin marginaalilla ennen Esapekka Lappia. Pieksämäkeläinen paukutti perjantaina yhteensä neljä pohja-aikaa.

– Päivä oli todella hyvä. Auto toimi erinomaisesti ja myös oma ajaminen oli hyvällä tasolla. Iltapäivällä pystyimme vähän nostamaan kyytiä. Huomenna on luvassa hieno taistelu, Lappi hehkutti.

– Siihen olen tyytyväinen, että pystyimme ajamaan omaa perusvauhtia, eikä mitään isoja virheitä tullut. Periaatteessa vauhtia voisi vielä nostaakin, mutta en tiedä sitten, kasvaako vauhti riskejä lisäämällä. Pitää jaksaa olla kärsivällinen.

Rovanperä kamppaili aura-autona

MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Kalle Rovanperä kärsi lähtöpaikastaan, kun nuori suomalaistähti joutui ensimmäisenä autona reitille auraamaan irtosoraa. Rovanperä on kilpailussa neljäntenä 21 sekuntia Tänakin takana. Kolmantena oleva tallikaveri Elfyn Evans on puolestaan vain 1,7 sekunnin päässä.

– Voin olla ihan tyytyväinen omaan suoritukseeni. Osasin odottaa, että tässä rallissa auraamalla häviää aika paljon. Oma ajo oli kuitenkin suhteellisen virheetöntä, Rovanperä summasi.

– Eroa kärkeen on aika paljon. Näillä pätkillä on vaikea tehdä isoja eroja, mutta totta kai me yritämme ajaa mahdollisimman hyvin loppuun asti.

Yltiöpäisiin riskeihin Rovanperä ei kuitenkaan aio lähteä ensimmäisen "Jyskälän" voiton tavoittelussa.

– Ei todellakaan ole tarkoitus mitään hurjaa hyökkäystä tehdä. Ei meillä ole siihen sarjatilanteen kannalta tarvetta. Katsotaan, onko huomenna paremmalta lähtöpaikalta mahdollisuus tehdä jotakin.

Jari Huttusen debyytti Rally1-autolla meni pipariksi perjantai-iltana, kun bensapumpun ongelmat tiputtivat kiuruvetisen yli kuuden minuutin päähän kärjestä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

WRC2-luokassa suomalaisilla on nelosjohto. Hyundailla ajava Teemu Suninen johtaa vajaan 20 sekunnin erolla Skoda-kuskeja Emil Lindholmia ja Mikko Heikkilää. Nuori Sami Pajari on luokassa neljäntenä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.