Jalkapallon EM-kisat

Saksa EM-finaaliin Poppin upottaessa Ranskan – Wembleyllä sunnuntaina herkullinen kohtaaminen

TOLGA AKMEN

Saksa on voittanut naisten EM-jalkapallon välierässä Ranskan 2–1. Alexandra Popp viimeisteli Saksan maalit. Saksa kohtaa sunnuntaina EM-finaalissa Englannin Lontoon Wembleyllä.

Popp vei Saksan johtoon 40. minuutilla, mutta ensimmäistä kertaa naisten EM-välierissä pelannut Ranska tuli tasoihin vielä ennen taukoa Saksan omalla maalilla, kun Kadidiatou Dianin veto kimposi Saksan maalivahti Merle Frohmsin selästä verkon perukoille. Maali oli ensimmäinen Saksan verkkoon näissä kisoissa tehty. Hurjavireinen Popp oli lopulta kuitenkin liikaa Ranskalle, hän puski 2–1-voittomaalin ottelun 76. minuutilla.

Popp on tehnyt maalin kisojen jokaisessa viidessä Saksan ottelussa. Hän on kisojen maalipörssissä kuudella osumallaan jaetulla kärkipaikalla Englannin Beth Meadin kanssa. Popp sivusi EM-ennätystä viidellä peräkkäisellä maaliottelullaan. Ranskalaislegenda Michel Platini pääsi maalin makuun viidessä peräkkäispelissä miesten EM-lopputurnauksessa vuonna 1984.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poppin, 31, tarina on melkoinen. Hän palasi pelikentille maaliskuussa oltuaan sivussa kymmenen kuukautta polvivammojen takia. Jos turnaus olisi pelattu viime kesänä, kuten alun perin piti, Popp olisi hukannut EM-saumansa. Kuten hukkasi kaksi edellistä EM-turnausta, pahojen nilkkavammojen takia.

Saksa hakee sunnuntaina yhdeksättä mestaruuttaan naisten EM-jalkapallossa. Se voitti kuusi peräkkäistä EM-kultaa 1995–2013, mutta edellisissä kisoissa viisi vuotta sitten ikiaikainen naisjalkapallon mahti karsiutui jo puolivälierissä. Englanti puolestaan jahtaa ensimmäistä mestaruuttaan, sillä on tilillään kaksi EM-finaalitappiota (1984 ja 2009).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?