Yleisurheilun MM 2022

Oliver Helander tähtää ysikymppiseen

VESA MOILANEN
Helander heitti karsinnassa ensimmäisellään 82,41, ja selvitti arvokisojen karsinnan ensi kertaa urallaan.
Helander heitti karsinnassa ensimmäisellään 82,41, ja selvitti arvokisojen karsinnan ensi kertaa urallaan.

Oliver Helander saavutti Eugenen MM-kisojen keihäskarsinnassa arvokisauransa ensimmäisen loppukilpailupaikan. Ensimmäisen heittovuoron tulos 82,41 riitti kuudentena finaaliin. Se nostattaa suomalaisten odotuksia, mutta myös kilpailun suosikit näyttivät vahvoilta.

Grenadalainen maailmanmestari Anderson Peters hätyytteli tuloksella 89,91 ysikympin rajaa. Intialainen olympiavoittaja Neeraj Chopra heitti 88,39 ja Saksan Julian Weber 87,28.

Myös olympialaisten hopeamitalisti, Tshekin Jakub Vadlejch ja paluuta huipulle rakentava Egyptin Ihab Abdelrahman saivat karsinnassa keihään Helanderia pidemmälle.

– Jos haluaa voittaa Chopran tai Petersin, pitää heittää yli 90 metriä. Molemmat olivat sen verran vakuuttavia, Helander arvioi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Uskon, että minullakin on mahdollisuudet ysikymppiseen, jos kaikki vain osuu kohdilleen. Olen aika lähelle jo heittänyt.

Tero Pitkämäen valmennukseen siirtyneen Helanderin ennätys on 89,83, jonka hän heitti kesäkuussa Paavo Nurmen kisoissa.

Kehoa säästäen finaaliin

Helanderilla oli edellisistä arvokisoista kolme karsiutumista, joten Eugenen karsinnan tulos tuntui mukavalta.

– On tämä pieni helpotus. Olisihan se ollut vähän huonoa, jos olisin maailmantilaston nelosena jäänyt karsintaan, Helander totesi.

Helander selvisi karsintapäivästä kahdella 70 metrin verryttelyheitolla ja yhdellä kilpasuorituksella.

– Olin jo etukäteen aika varma, että menen ekalla finaaliin, Helander kertoi.

– Ensimmäinen heitto ei ollut maailman paras, mutta riittävän hyvä. Olin heti melko varma, että se riittää finaaliin. Uskoin, ettei takaa tule seitsemää ohi.

Useita urheiluvammoja kokenut Helander päätti sen jälkeen säästellä kehoaan.

– Kroppa on hyvässä iskussa, ja pääsin sen verran helpolla, ettei karsinnan pitäisi hirveän paljon rasittaa kehoa, Helander arveli.

Etelätalo veti matalia

Lassi Etelätalo oli karsinnassa 12:s ja otti viimeisen loppukilpailupaikan tuloksella 80,03. Hän ei uskonut ensimmäisen karsintaryhmän heittojen jälkeen, että niukka kasikympin ylitys riittäisi MM-finaaliin.

– Veikkaan, ettei riitä, mutta katsellaan, Etelätalo sanoi.

Etelätalo aloitti karsinnan tuloksella 75,41. Toisella meni 79,40 ja kolmannella yrityksellä 80-metrinen.

– Heittäminen oli vähän tökkimistä. Varsinkin ensimmäiset heitot jäivät mataliksi, kun en päässyt kunnolla keihään alle, Etelätalo harmitteli.

– Viimeiseisessä oli vähän nostetta, mutta se ei oikein lähtenyt liitoon. Keihään kärki taisi haukata siinä vähän alaspäin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Vire tuntui hyvältä. Heitto oli kiinni vain tekniikasta. Ei osunut.

Tuli tälli nilkkaan

Toni Keränen karsiutui tuloksella 78,52. Hän oli karsinnassa 18:s.

– Satutin viimeisessä lämmittelyheitossa nilkkaa. Se meni sitten korvien väliin, Keränen tunnusti.

– Nilkka ei varsinaisesti vaivannut karsinnan aikana, mutta tukijalan nilkassa oli pientä kipua. Tulos saattoi johtua siitä tai heittäminen oli muuten vain pehmeää.

Keränen pettyi ensimmäisissä arvokisoissaan varsinkin tulokseensa.

– Karsinnassa olisi ollut helposti otettavissa aika monta sijaa. Ei olisi ihmeitä vaadittu, Keränen harmitteli.

Keränen heitti ensimmäisellään 76,13. Paras tuli toisella, ja viimeisen epäonnistuneen heittonsa hän astui yli.

Päivitetty kokonaisuudessaan klo 7.14

Juttua täydennetty klo 8.20

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
yxtarkka
Saa yrittää pysyä otsikoissa
Kaikki muuttuu aikanaan ja nyt, tänä päivänä tuntuukin ettei keihäs enää ole vetovoimaltaan kansaa ruokkiva laji. Hyvä olisikin kun saataisiin lajien kirjoa, mutta vielä ei suomalainen yleisurheilu yllä kansainväliselle huipputasolle muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tosin nyt ei tule yhtäkään mieleen!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
yxxy
Vast: Saa yrittää pysyä otsikoissa
Eikä näitä sitten löytynyt reaalistikaan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.