Helmareiden koronahuolet EM-kisoissa paisuvat – nyt tartunnan sai huippuvireinen ykkösmaalivahti
Erinomaisia otteita naisten jalkapallomaajoukkueen maalilla EM-kisoissa esittänyt Tinja-Riikka Korpela on antanut positiivisen koronavirusnäytteen. Asiasta kerrottiin torstaina Helmareiden lehdistötilaisuudessa Englannin Milton Keynesissä. Koronatartunnan takia konkarimaalivahti puuttuu suurella varmuudella Suomen kokoonpanosta EM-kisat päättävässä Saksa-ottelussa myöhään lauantai-iltana.
– Tämän päivän testi näytti positiivista. Hän sai oireita tiistain Tanska-ottelun jälkeen ja on nyt sairaana ja kuumeisena, Suomen maajoukkueen lääkäri Pippa Laukka kertoi.
Koronatartunnat ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia Suomen valmennusjohdolle ja pelaajistolle, sillä muutaman päivän sisällä niin ikään runkopelaajiin kuuluvat Tuija Hyyrynen ja Anna Westerlund ovat antaneet positiiviset virusnäytteet. Myös joukkueen taustajoukoissa on ollut tartuntoja.
Suomi on jo menettänyt mahdollisuutensa selviytyä jatkoon ja kahdeksan joukkoon joukkueen hävittyä Espanjalle 1–4 ja Tanskalle 0–1.