Jalkapallo

Helmareiden MM-haaveille takaisku kotitappiolla

Lehtikuva/Jussi Nukari
Suomen Linda Sällström ja Irlannin Louise Quinn taistelevat pallosta aivan Irlannin maalin tuntumassa. Suomella oli maalintekopaikkoja tiistain MM-karsintaottelussa, mutta viimeistely ei ollut riittävän tarkkaa.
Suomen Linda Sällström ja Irlannin Louise Quinn taistelevat pallosta aivan Irlannin maalin tuntumassa. Suomella oli maalintekopaikkoja tiistain MM-karsintaottelussa, mutta viimeistely ei ollut riittävän tarkkaa.

Suomi–Irlanti 1–2

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue koki kitkerän takaiskun MM-karsinnoissa, kun Helsingin Olympiastadionilla vieraillut Irlanti vei tärkeät karsintapisteet 2–1-voitolla.

Suomi on yhä lohkokakkosena koottuaan kolmesta ottelusta kuusi pistettä, mutta pahimmaksi vastukseksi lohkokärki Ruotsin ohella arvioidulla Irlannilla on kahdesta ottelustaan kolme pistettä ja kolmessa on myös lohkojumbo Georgian tiistaina voittanut Slovakia.

Irlannin vei johtoon 10. peliminuutilla Megan Connolly hienolla vapaapotkulla, johon Suomen maalivahti Tinja-Riikka Korpela ei aivan yltänyt.

Toisella puoliajalla Suomi tuli tasoihin Adelina Engmanin viimeisteltyä Tuija Hyyrysen hienosta esityöstä 52. minuutilla, mutta vain neljä minuuttia myöhemmin Denise O’Sullivan puski läheltä Irlannille voittomaaliksi jääneen osuman.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Korpela epäonnistui tilanteessa pahasti, kun Heather Paynen keskitys ei jäänyt haltuun.

Suomi haki loput nelisenkymmentä minuuttia tasoitusta tiukasti, mutta osumaa ei ikinä syntynyt muutamasta loistopaikasta huolimatta.

– Äärimmäisen pettyneet fiilikset. Oli jotenkin tosi vaikea peli, mutta tuntui, että ihan hyvin olisimme voineet voittaa, Emma Koivisto kertoi maajoukkueen Twitter-tilillä.

– Irlanti oli vaarallinen vastahyökkäyksissään. Ei heillä montaa paikkaa ollut, mutta iskivät niistä mitä heillä oli. Pallo pomppi heille, ennemmin kuin meille, Koivisto jatkoi.

Päävalmentaja Anna Signeulin mielestä Suomi loi riittävästi maalipaikkoja ottelun voittamiseksi.

– Päästämämme maalit olivat ehkä vähän helppoja. Irlanti teki maalin käsivirheen jälkeen, ja meiltä jäi lopussa käsivirheestä vapaapotku saamatta. Marginaalit eivät olleet meidän puolellamme, summasi Signeul.

Ottelu oli Helmareille ensimmäinen Olympiastadionilla yli kahdeksaan vuoteen. Paikalla oli 5 271 katsojaa.

– Fiilis oli ihan huikea, yleisöstä tuli tosi paljon ääntä ja energiaa. Harmi vain, ettei pystytty kiittämään yleisöä voitolla, Emmi Alanen totesi Helmareiden Twitterissä.

MM-karsinta jatkuu marraskuussa vierasottelulla Ruotsia vastaan. Ruotsi johtaa lohkoa ennen Suomea, mutta Irlanti otti voitolla niskaotteen Suomesta taistelussa lohkon kakkospaikasta. Lohkovoitto ja suora MM-kisapaikka todennäköisesti karkasi jo Suomen käsistä.

– Kuten sanoin pelaajille, niin voittavassa joukkueessa on helppoa olla. Nyt meidän pitää näyttää hieman luonnetta. Karsinta ei ole ohi, nyt se on vain meille hieman vaikeampi. Mielestäni lohkon tilanne on vielä avoin, Signeul sanoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

MM-karsintaviikon jälkeen Helmari-pelaajat palaavat takaisin seurajoukkueisiinsa, mutta yhteinen jännitys jatkuu jo torstaina. Silloin arvotaan ensi kesänä Englannissa pelattavan EM-lopputurnauksen lohkot. EM-viheriöille palaava Suomi on arvonnassa neloskorissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.